Poikabändi Satin Circus: Vietimme syksyllä viikon katusoittajina Berliinissä!

16.06.2013 20:19 -

Poikabändi Satin Circus vieraili Radio Novalla akustisella minikeikalla. Bändi hurmasi koko Radio Novan henkilökunnan lahjakkuudellaan sekä rennolla ja iloisella meiningillään. 

Levyään valmisteleva Satin Circus kävi kolmen biisin pikakeikalla Radio Novalla. Krippe, Axel, Olli ja Paul kertoivat olevansa alunperin jazz-muusikoita, ja bändi sanoittaa sekä säveltää kappaleensa itse. Heidän mukaansa vaikutteita biiseihin ovat antaneet mm. The Beach Boys, The Beatles sekä motown-musiikki. Syksyllä julkaistavaa albumia tehdään tällä hetkellä kansainvälisten tuottajien Patric Sarinin ja Peter Månssonin kanssa, joten luvassa kansainvälistä ja superenergistä pop-musiikkia.

Satin Circuksen voi pongata tänä kesänä mm. Untorockista, Mopo-rokista ja Nagu Rockista. Sen lisäksi pojat kertoivat tekevänsä ex tempore -keikkoja, joihin himoitsevien kannattaa seurata bändin Facebook-sivuja sekä Twitteriä. Satin Circus hurmasi live-esiintymisellään, ja he myönsivätkin pitävänsä siitä niin paljon, että viettivät viime syksynä viikon Berliinissä katusoittajina.

- Lahjakkaita soittajia ja hyvä asenne, kuvailee Radio Novan musiikkipäällikkö Mikko Harjunpää bändiä. 

Satin Cirkuksen Emma-biisin video kuvattiin helmikuussa Miamissa.

 

Kilpailut

Uusimmat