Megatähti Alicia Keys saapuu konsertoimaan Helsinkiin elokuussa!

12.06.2013 13:02 -

14 kertainen Grammy-voittaja Alicia Keys saapuu tähdittämään Flow-festivaaleja Helsinkiin elokuussa 7. elokuuta. 

Keys on 12-vuotisella urallaan saavuttanut muun muassa 14 Grammy-palkintoa sekä myynyt yli 35 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti. Fallin’, You don’t know my name ja Empire State of Mind, ovat vain muutamia tähden megahiteistä.

Alicia Keysin viides studioalbumi Girl on Fire ilmestyi viime vuonna, ja levyn nimikkokappaleesta kuoriutui maailmanlaajuinen hitti. Multi-instrumentalistina, tuottajana ja ennen kaikkea lahjakkaana laulunkirjoittajana Keys onkin vuosien varrella kerännyt ylistystä niin faneilta kuin kriitikoilta. Keys nähtiin viimeksi Suomessa vuonna 2004 Pori Jazzeilla, ja nyt lähes kymmenen vuotta myöhemmin hänet nähdään vihdoin toistamiseen, tällä kertaa elokuisessa Helsingissä festivaaliviikonlopun perjantaina.

Festivaaliviikonloppuna Suvilahdessa nähdään myös muun muassa Nick Cave & The Bad Seeds, Blixa Bargeld, Azealia Banks ja Beyoncen pikkusisko Solange.

Flow-festivaali järjestetään 7-11. elokuuta Helsingin Suvilahdessa.

Festivaalin lippuja voi hankkia täältä

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat