Eicca Toppisen tähdittämä Cherry & The Vipers julkaisee ensimmäisen oman singlen perjantaina

05.06.2013 16:25 -

Cherry & The Vipers julkaisee ensimmäisen oman singlen Rautaa vai rakkautta perjantaina 7. kesäkuuta.

Cherry & The Vipers sai alkunsa Helsingin ja Sipoon rajametsissä marraskuussa 2009. Näyttelijä Kirsi Ylijoki kokosi ympärilleen lähiseuduilta tuttuja kavereitaan musisoimaan ja soittamaan yhteisiä suosikkibiisejään. Alkuun kokoonpano oli vaihteleva, mutta sai nykyisen muotonsa vuonna 2010. Yhtye on keikkaillut tiiviiseen tahtiin ympäri Suomea esittäen covereita rakastamistaan rock- ja punk-biiseistä.

Nyt on kuitenkin aika kääntää uusi välilehti Cherry & The Vipersin uralla kun yhtye julkaisee ensimmäisen oman singlen Rautaa vai rakkautta perjantaina 7. kesäkuuta.

- Rautaa vai rakkautta syntyi vauhdilla. Olin toivonut Eicalta energistä biisiä, jossa on hyvä riffi. Kun kuulin tästä  sävellyksestä ensimmäisen demon, tiesin heti, että päässäni oleva aihe kuuluisi siihen, yhtyeen laulaja Kirsi Ylijoki kertoo singlen synnystä.

- Mulla oli starttisanoina vihaamani lause ’Nyt sun on taottava, kun rauta on kuuma’. Halusin tehdä rock-henkisen tekstin palosta rakkauteen, ulkopuolisten paineiden ja muiden odotuksista vapautumisesta. Siitä, että uskaltaa valita elämäänsä niitä asioita joihin itse  uskoo, joita toivoo ja rakastaa, Ylijoki jatkaa.

Rautaa vai rakkautta-kappaleesta kuvattiin  viime viikolla musiikkivideo Helsingissä. Videon on ohjannut Stam1nasta tuttu Antti ”Hyrde” Hyyrynen. Video julkaistaan myös perjantaina 7. kesäkuuta, voit katsoa videon teaserin täältä.

Single antaa esimakua yhtyeen syksyllä julkaistavalta debyyttialbumilta, joka on täysin heidän omaa tuotantoaan. Tulevan albumin sävellyksistä vastaa pääosin Eicca Toppinen ja tekstit on tehnyt Kirsi Ylijoki.

Kokoonpano:

Kirsi Ylijoki (laulu)

Samu Leminen (kitara)

Jarkko Strengell (basso)

Eicca ”Apocalyptica” Toppinen (rummut)

Kilpailut

Uusimmat