Apulanta: Kesä on meille kuin loputon luokkaretki

20.05.2013 10:35 -

Apulanta esiintyy keskiviikkona 22.5. Norpparockissa Tavastialla. Kyseessä on kevään ainut Etelä-Suomen keikka, kertoo Sipe Santapukki.

Apulanta, Kuningasidea, Elokuu ja Arttu Wiskari esiintyvät Suomen luonnonsuojeluliiton 75-vuotisjuhlassa 22.5. Tavastialla. Apulanta on tunnettu luonnon puolestapuhuja, laulaja Toni Wirtanen on nähty mm. Korkeasaaren tapahtumissa ja rumpali Sipe Santapukki rakennutti ekologisen talon Heinolaan. 

- Pyrimme bändinä edistämään luonnon suojelua osallistumalla mm. Norpparockiin. Bändinä paras tapa vaikuttaa asioihin on lärvillä ja nimellä. Sitä kautta on mahdollista kartuttaa resursseja niille ihmisille ja järjestöille, jotka tekevät päivästä toiseen mittaamattoman arvokasta luonnonsuojelutyötä, Sipe Santapukki kertoo.

- Suomen luonnossa on parasta monimuotoisuus. Olosuhteiden puolesta ylivoimainen ässämme on vuodenajat. Myös se, että Suomi on yksi harvimmin asutetuista maista, lämmittää mieltä. Meillä on prosentuaalisesti valtavat määrät puhdasta luontoa, jota ei tosiaankaan tule ottaa itsestäänselvyytenä, Santapukki jatkaa.

Norpparock-tapahtuman lippua ostaessa voi määritellä, mihin haluaa tuen suuntautuvan. Tuen voi suunnata joko saimaannorpalle, puhtaille vesille, arvokkaille metsille, lasten ympäristökasvatukselle tai kaivostoimintaan vaikuttamiseen. Jos Sipe Santapukki saisi päättää, mihin heidän tukensa sunnattaisiin, kallistuu hän kaivostoimintaan.

- Kaikki vaihtoehdot ovat hyviä ja kaikkia em. teemoja tulee pitää esillä. Kaivostoiminnan epäkohdat ovat ehkä lyöneet räikeimmin silmille viime aikoina.

Sipen mukaan Norpparockissa on luvassa energinen, arvaamaton ja viihdyttävä keikka. Mitä ikinä tapahtuukin, paikallaolijoita se ei kuulemma tule jättämään kylmäksi.  Kyseessä on Apulanna kevään ainut Etelä-Suomen keikka.

Kesällä Apulannan voi pongata mm. Himos Festivalilta, Riihimäkirockissa, Aitoon Kirkastusjuhlilla ja Kotkan Meripäivillä.

- Kesä on meille kuin loputon luokkaretki, sitä odottaa aina kokonaisuutena. Festareista nousee yleensä jotkut juhlat ylitse muiden, joista tulee ikimuistoiset oman pään sisällä. Niitä ei voi kuitenkaan ikinä tietää etukäteen. Juuri se ennalta-arvaamattomuus on rundaamisen suola. Keikkojen ohella äänitetään uutta materiaalia, jolle olemme omistaneet kesästäkin suuren osan aikaa. Uuden musiikin suhteen on paljonkin suunnitelmia, joista lisää tuonnempana.

Kilpailut

Uusimmat