Amorphis suoraan albumilistan piikkipaikalle uudella albumillaan

01.05.2013 21:01 -

Amorphis julkaisi nimellä Circle kulkevan albuminsa 19. huhtikuuta. Levy pamautti samantien ensimmäisen viikon jälkeen listaykköseksi. Circle on jo yhtyeen 11. albumi.

Circle on saanut ylistäviä arvioita kriitikoilta; mm. Soundi- ja Inferno-lehdet antoivat albumille arvosanaksi 4/5. Soundi-arviossa Eetu Kettunen kuvailee albumia seuraavin sanoin:

- Musiikin laittaessa ajatukset ja mielikuvituksen liikkeelle, kyseessä ei voi olla mitä tahansa tuuttausta. Erikoisen suuri yhtye Amorphis onkin, eikä sen kokonaisvaltaista verrattomuutta pysty sanoin täysin selittämään.

Circle-albumin on tuottanut ja miksannut Hypocrisy ja Pain –yhtyeistä tuttu Peter Tägtgren. Tägtgren on aiemmin tuottanut mm. Children of Bodomia, Immortalia, Dimmu Borgiria ja Sabatonia.

Albumin toinen single The Wanderer ilmestyi digitaalisesti perjantaina 12. huhtikuuta. Synkkä Hopeless Day -musiikkivideo julkaistiin 18.4.

Amorphis esiintyi levynjulkaisupäivänä 19.4. Tel Avivissa ja starttasi samalla yli kaksi vuotta kestävän maailmankiertueensa, johon mahtuu yli 50 konserttia. Keikkapäivät on jo julkaistu, kalenteri on katsottavissa Amorphis-kotisivuilla.

Amorphis

Kyseessä on suomalainen kuuden miehen metalliyhtye, johon kuuluvat laulaja Tomi Joutsen, kitaristit Esa Holopainen ja Tomi Koivusaari, basisti Niclas Etelävuori, koskettimia soittamassa Santeri Kallio sekä Jan Rechberger rummuissa. Amorphis on perustettu 1990. Yhtyeen ensimmäinen kokopitkä albumi The Karelian Isthmus julkaistiin 1992. Amorphis ammentaa musiikkiinsa paljon Kalevalasta ja suomalaisesta mytologiasta. Heidän tunnettuja kappaleitaan ovat muun muassa Black Winter Day, Elegy, My Kantele, Silent Waters ja From The Heaven Of My Heart.

Kilpailut

Uusimmat