Tuukka Temonen pyytää anteeksi Robinilta - odottaa kuitenkin levy-yhtiöltä vastauksia

11.04.2013 12:05 -

Ohjaaja ja musiikkimies Tuukka Temonen sai alkuviikosta aikaan mediakohun, kun hän arveli blogitekstissään levy-yhtiö Universalin ostaneen YouTube-klikkejä teinitähti Robinin Frontside Ollie -kappaleelle.

- Tämä ei ole totta. Vannon ja voisin sanoa, että joka sellaista syytöstä esittää, niin tuokoon todistusaineiston. Sitten mennään oikeuteen kunnianloukkauksesta. Paskapuhetta, Maki Kolehmainen totesi Enbuske & Linnanahde Crew:n haastattelussa keskiviikkona.

Nyt asiaa kommentoi Tuukka Temonen, joka kertoo olevansa pahoillaan asiasta nousseen kohun takia. Hän pyytää anteeksi sanomisiaan.

- Viime yö on mennyt aika pyöriessä. Kyllähän se, että ranskalainen levy-yhtiöjätti vaatii anteeksipyyntöä ja oikeustoimillakin vihjaillaan, vetää tällaisen iittiläisen juntin aika hiljaiseksi, Tuukka Temonen kertaa tuntojaan.

- Pakkohan se on pyytää anteeksi sitä, että esitin tällaisen epämiellyttävän kysymyksen koskien Robinin ensimmäistä miljoonaa latausta (Youtube), Temonen sanoo haastattelussa.

– Minun on myöskin pyydettävä anteeksi Robinilta. Mielestäni on ikävää, että hänen levy-yhtiönsä halusi kyseenalaistaa Robinin suosionsa puolustaakseen itseään tässä tilanteessa. En missään vaiheessa ole epäillyt Robinin menestystä. Robin on menestyksekäs, todella lahjakas nuorimies ja ilmiö.

Tuukka Temosella on kaikesta huolimatta vielä epäselvyyksiä muutaman seikan kanssa.

- Universal Music ei ole antaneet edelleenkään mitään selitystä, miten tämä (miljoona klikkausta yössä) tehdään. He puhuvat 9000 Justin Bieber -fanista, mutta se tuntuu...varmasti on, että heidän kauttaan leviävät asiat. Onko sille mitään näyttöä, sitä Universal ei ole halunnut vielä todistaa, Temonen tuumaa.

- Minä uskon, että sitä on katsottu Facebookissa miljoonia kertoja. En ole varma, miten se ensimmäinen miljoona on tehty. Universal sanoo, että heillä on fiidaus mekanismi, en tiedä onko tämä Freudilainen lipsahdus käyttää sanaa: mekanismi? Jos tätä mekanismia pystyy avaamaan: Mikä se on? Miten tämä tehdään? Siitä on aika moni kiinnostunut, Temonen heittää.

Kuuntele koko haastattelu:



(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat