CMX:lle jo uransa kuudestoista kultalevy!

19.03.2013 16:36 -

CMX:n neljästoista studioalbumi Seitsentahokas on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan määrän, 10 000 myytyä albumia.

Kultalevy on CMX:lle jo kuudestoista, kun mukaan lasketaan myös kultalevyt kolmesta kokoelmasta ja DVD:stä. 

- Päätimme luottaa lukuun, itseemme ja pyhään geometriaan. Seitsemän on alkuluvuista mystisin. Ihmiselämä kulkee seitsemän jaksoissa. Rakastumisen ensivaihe kestää seitsemän kuukautta. Parisuhde puolestaan kriisiytyy seitsemän vuoden jälkeen. Sanotaan, että onnellinen on seitsemännessä taivaassa. Seitsenvuotiaana menemme kouluun, nelitoistavuotiaana ripille. Ennen täysi-ikäiseksi tultiin kaksikymmenyksivuotiaana. Ihminen elää noin kymmenen kertaa seitsemän vuotta, A.W. Yrjänä kertoo. 

- CMX on elänyt nyt neljä kertaa seitsemän vuotta ja Seitsentahokas on sen neljästoista levy. 

Rake Eskolinin tuottaman albumin seuraava single on kappale En tahdo nähdä enää yhtään alastonta.

Torniossa vuonna 1985 perustettu CMX on uransa aikana myynyt lähes 400 000 levyä, äänestetty lukuisia kertoja merkittävimmäksi kotimaiseksi bändiksi ja saavuttanut huojumattoman aseman sekä kriitikoiden että suuren yleisön keskuudessa.

Seitsentahokas –kiertue: 

22/03 Tampere, Pakkahuone
23/03 Jyväskylä, Lutakko
28/03 Mikkeli, Vaakuna
29/03 Lahti, Finlandia-klubi
30/03 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
31/03 Helsinki, Virgin Oil
06/04 Hämeenlinna, Verkatehdas
12/04 Joensuu, Kerubi
26/04 Turku, Klubi

Rikkisuudeltu-musiikkivideo

Kilpailut

Uusimmat