Amorphis julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan

01.03.2013 17:28 -

Amorphis julkaisee yhdennentoista albuminsa, Circle, 19. huhtikuuta. Pitkäsoiton ensimmäinen single Hopeless Days julkaistiin digitaalisesti perjantaina 1. maaliskuuta.

Yhtye juhlii uuden Circle-albuminsa julkaisua levynjulkkarikeikalla Helsingin The Circuksessa torstaina 25. huhtikuuta. The Circuksen konsertti on Amorphiksen ensimmäinen Suomessa tämän vuoden puolella ja tällä harvinaislaatuisella keikalla kuullaan uusi albumi kokonaisuudessaan.

Circle-albumin on tuottanut ja miksannut Hypocrisy ja Pain –yhtyeistä tuttu Peter Tägtgren. Tägtgren on aiemmin tuottanut mm. Children of Bodomia, Immortalia, Dimmu Borgiria ja Sabatonia.

Amorphiksen sanoittaja, Pekka Kainulainen, kuvailee Circle-albumin konseptia seuraavanlaisesti;

- Tarinan kertoja on saanut syntymässään huonot kortit. Itsensä ulkopuoliseksi kokeva, erittäin potentiaalinen syrjäytyjä, saa onnettomuuden kautta, kriisin jälkeen, yhteyden sisäisiin voimiinsa. Jostain toisesta ajasta lähetetään opas hänen luokseen. Hän saa mahdollisuuden vaikuttaa omaan elämäänsä, muuttaa kohtaloaan. Kalevalaisen Suomen menneisyydestä hän löytää oman henkisen heimonsa ja löytää sen voiman, jonka avulla pystyy kääntämään tuhoon tuomitun elämänsä suunnan. Tämä on selviytymistarina.

Circle:

1. Shades Of Gray

2. Mission 

3. The Wanderer

4. Narrow Path

5. Hopeless Days

6. Nightbird's Song

7. Into The Abyss

8. Enchanted By The Moon

9. A New Day 

Kilpailut

Uusimmat