Moninkertainen Grammy-voittaja Michael Bublé julkaisee uutta musiikkia

21.02.2013 21:20 -

Uusi To Be Loved -levy on moninkertaisesti Grammy-palkitun kanadalaislaulajan kuudes albumi.

Michael Bublén uusi studioalbumi To Be Loved julkaistaan 12. huhtikuuta. Esimakua levystä antaa maanantaina 25. helmikuuta ilmestyvä It´s A Beatiful Day -single, jota Bublé on ollut mukana kirjoittamassa.  Michael Bublén edellistä albumia Christmas on myyty yli seitsemän miljoonaa kappaletta ja se oli vuonna 2011 maailman toiseksi eniten myynyt albumi (heti Adelen jälkeen). Suomessa lähes tuplaplatinarajan ylittänyt Christmas oli myydyin ulkomainen joululevy sekä vuosina 2011 että 2012.

Vancouverissa ja Los Angelesissa äänitetyn uuden To Be Loved -albumin on tuottanut jo Bublén menestysalbumeilta Call Me Irresponsible, Crazy Love ja Christmas tuttu Bob Rock. Levyllä kuullaan sekä klassikkokappaleita että neljä uutta laulua, joiden tekemiseen Bublé itse on osallistunut.

Yksi uusista biiseistä on After All, jolla laulaa ja jota on ollut mukana tekemässä Bublén kanadalaiskollega Bryan Adams. Levyn ikivihreisiin lukeutuu kappaleita Bublén suurimmilta musiikillisilta innoittajilta: mukana on mm. Bee Gees -hitti “To Love Somebody”,  Dean Martinin "Nevertheless (I’m In Love With You)”, Jackson 5 -kappale "Who’s Loving You”, Jackie Wilsonin “To Be Loved”  ja Elvis Presleyn klassikko “Have I Told You Lately”.  Näyttelijä Reese Witherspoon duetoi Bublén kanssa Frank ja Nancy Sinatran klassikkokappaleella “Something Stupid”.

- Uusi albumini kertoo rakkaudesta, onnellisuudesta, hauskanpidosta ja herkullisista asioista. Oli erittäin mukavaa työskennellä ystäväni ja pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Bob Rockin kanssa. Olemme hyvä tiimi. Rakastan levylle valittuja kappaleita. Oli myös mahtavaa työskennellä biisinkirjoittajatiimini kanssa, Bublé kertoo. 

Kesäkuun lopulla Michael Bublé valtaa Lontoon O2-Areenan kymmeneksi illaksi. Kaikki kymmenen konserttia myytiin loppuun neljässä minuutissa.

Suomessa Bublé vieraili vuonna 2012, jolloin hän konsertoi loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla.

Kilpailut

Uusimmat