A. W. Yrjänä palkittiin halutulla palkinnolla: Todella kova juttu!

20.02.2013 22:30 -

Vuoden 2013 Soundi-palkinnon saa 25 vuotta sitten ensimmäisen äänitteensä julkaisseen CMX-yhtyeen laulaja, basisti ja sanoittaja A. W. Yrjänä.

Kemissä vuonna 1967 syntynyt ja Torniossa nuoruutensa viettänyt Aki Ville Yrjänä tunnetaan erityisesti CMX-yhtyeen kantavana voimana. Pian ilmestyvä Seitsentahokas on palkitun ja ylistetyn yhtyeen 14. studioalbumi. 

- Todella kova juttu, koska minulle ei olekaan päässyt kertymään pystejä kaapin päälle. Tällainen tunnustus tuntuu tietenkin hienolta ja yllättävältä, Yrjänä kommentoi.

- Muistan vieläkin ensimmäisen ostamani Soundin. Sen kannessa olivat Eppu Normaalin tyypit saunavihtojen kanssa, ja kyseisestä lehdestä löytyneellä kupongilla tilasin Soundin myös itselleni.

A. W. Yrjänä on julkaissut myös viisi runokirjaa. Hän kirjoittaa ruokakolumnia Helsingin Sanomiin.

Soundi-palkinnon ovat aiemmin saaneet Tuomari Nurmio (2005), Alexi Laiho (2006), Toni Wirtanen (2007), Juhani Merimaa (2008), Tuomas Holopainen (2009), Ismo Alanko (2010), J. Karjalainen (2011) ja Atte Blom (2012).

Palkinnon saajan valitsevat Soundi-lehden toimittajat

(Radio Nova, A-lehdet, Soundi)

Kilpailut

Uusimmat