Elokuu julkaisee ensimmäisen sinkkunsa tulevalta albumiltaan

14.02.2013 18:11 -

Viime vuonna Soutaa Huopaa- ja Saatilla-kappaleillaan tunnetuksi tullut Elokuu julkaisee ensimmäisen sinkkunsa tulevalta albumiltaan.

Tänään lähtee on saatavilla digitaalisesti 22.2. ja siitä kuvataan parhaillaan myös musiikkivideota. Elokuun uusi albumi julkaistaan toukokuussa 2013. 

Junon, Antti ”Nopsajalka” Hakalan ja Jonas W. Karlssonin muodostaman Elokuun 2012 julkaistu esikoisalbumi oli menestys. Ensimmäinen single Soutaa Huopaa sekä debyyttialbumi ”Hääväki Saapuu” myivät kultaa. Elokuu kohosi tulokasvuonnaan ensimmäiselle sijalle muuan muassa Spotifyssa, iTunesissa ja virallisella radiosoittolistalla. Soutaa Huopaa vietti 12 viikkoa Suomen virallisen singelistan top10ssä ja albumi kahdeksan viikkoa albumilistan top10ssä. Yhtyeen virallisia videoita on katsottu lähes viisi miljoonaa kertaa.

Elokuu on ehdolla 1.3. järjestettävässä Emma Gaalassa Vuoden tulokkaaksi, Vuoden Spotify -innovaattoriksi ja kappale ”Soutaa Huopaa” on ehdolla Vuoden biisiksi. Lisäksi yhtyeen tuottaja Jonas W. Karlsson on ehdolla Vuoden tuottajaksi ja Elokuu on mukana myös yleisöäänestyksessä. Emma Gaala järjestetään 1.3.2013 Barona Areenalla. TV2 televisioi gaalan.

Yhtyeen voi nähdä livenä 23.2. alkavalla kiertueella. 

Kilpailut

Uusimmat