Jon Bon Jovi paljasti Radio Novalle Suomi-muistojaan: “Emme voineet uskoa silmiämme”

13.02.2013 21:00 -

Toukokuussa Tampereen Ratinan stadionolle konsertoimaan saapuvan Bon Jovin nokkamies Jon Bon Jovi muisteli Radio Novan haastattelussa bändin aiempia Suomen-vierailuja.

-  Muistan joskus vuosia sitten, kun olimme Suomessa ja liikuimme keikkabussilla. Jouduimme keskelle lumimyrskyä, joka oli itsessään jo meille New Jerseyn pojille uusi juttu. Vielä ihmeellisempää oli, kun näimme bussin ikkunasta, kuinka jotkut jätkät ajelivat bussimme ympärillä polkupyörällä aivan kuin olisi ollut kaunis kesäpäivä – emme voineet uskoa silmiämme, Jon Bon Jovi nauraa.

Viimeisin muisto Suomesta tähdellä liittyy keikalla tapahtuneeseen haaveriin – mies kun rikkoi polvensa nivelsiteen kesken parin vuoden takaisen Helsingin-konsertin.

- Makasin helsinkiläissairaalassa ja lääkäri sanoi minulle, että ”kiertueenne on ohi, et voi enää esiintyä”. Purin kuitenkin hammasta, enkä alkanut periksi. Olinkin taas lavalla paria päivää myöhemmin.

Musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen tekemän Jon Bon Jovi –haastattelun pääset kuulemaan Radio Novan Konttori-ohjelmassa torstaina 14.helmikuuta kello 11 jälkeen.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat