Homoseksuaalisuus syynä kaksikon pahoinpitelyyn - kuuntele uhrin tarina

11.02.2013 12:16 -

Oululainen kaupunginvaltuutettu Janne Hakkarainen, sekä hänen ystävänsä pahoinpideltiin lauantaina heidän poistuttuaan ravintolasta. Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew soitti Hakkaraiselle ja kysyi, miten kaikki tapahtui.

- Mä olin saattamassa ystävääni hänen kotiinsa, koska olin huolissani hänen fyysisestä koskemattomuudestaan ja ilmeisesti ihan aiheellisesti, Hakkarainen kertaa tapahtumia.

- Meidät kampattiin maahan useita kertoja, lyömistä ja potkimista. Tilanne oli hyvin kaoottinen.

- Pahoinpitelijät olivat ihan ns. tavallisia nuoria oululaisia miehiä. Molemmat olivat meille entuudestaan tuntemattomia henkilöitä, Janne Hakkarainen jatkaa.

Tilanne raukesi siihen, että Hakkarainen pääsi juoksemaan tapahtumapaikasta etäämmälle ja hälyyttämään apua. Myös sivullisia puuttui asiaan. Tekijät juoksivat karkuun.

- Ne huomasi, että tässä on vähän vakavammasta asiasta kysymys ja tilanne raukesi. Päästiin siitä sisätiloihin jonkin ajan päästä.

- Kyllä motiivi oli aika selkeä, niistä huuteiluista päätellen, Hakkarainen summasi teon mahdollista motiivia.

Hakkarainen on tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja hän on pyytänyt myös ystäväänsä tekemään samoin. Toistaiseksi tekijöitä ei ole vielä tavoitettu.

Mahdolliset havoinnot ja lisätiedot päällekarkaajista voi ilmoittaa suoraan poliisille.

Kuuntele koko haastattelu:



Asiasta kertoivat ensin Kaleva ja Ilta-Sanomat.

(Radio Nova, Kaleva, Ilta-Sanomat)

Kilpailut

Uusimmat