Jannika B - Unelmasta totta!

06.02.2013 13:20 -

Jannika B esiintyi 6.2. livenä Nova Stagella

- Me soitetaan 4 biisiä, joista ennalta tuttuja kolme ja sitten levyn päätösraita, joka on uutta ja tuoretta radioon, Jannika B kertoo.

Viime viikolla ilmestyi Jannika B:n ensimmäinen albumi Kaikki rohkeus, jonka kanssa nuori nainen lähtee kevätkiertueelle.

- Kymmenkunta keikkaa ollaan tehty ennen levyn julkkareita ja nyt sitten ainakin huhtikuuhun saakka on viikonloput buukattu. Tämä laulajan ura on ollut kokonaisuudessaan sellainen iso unelma ja on sen verran monta vuotta tullut festareilla lavojen reunalla oltua, että olisi mahtavaa päästä kesällä itse lauteille.

Kansan tietoisuuteen vuoden 2007 Idols-kisasta tullut Jannika B aloitti esikoisalbuminsa teon omakustanteisesti. Sinnikäs nuori nainen lähti omin voimin liikkeelle, keräsi tiimin ympärilleen ja päätti toteuttaa unelmansa. Jannika B:n vuonna 2011 julkaistu Onnenpäivä-sinkku oli menestys ja kappaleen suosion myötä hän perusti oman levy-yhtiön ja solmi mittavan yhteistyösopimuksen Sony Musicin kanssa.

- Kyllä Pop-musiikkiakin pystyy tekemään tällaisella indie ja underground- meiningillä, vaikka kyllähän noilla isoilla koneistoilla on kontaktit ja verkostot valmiina. Ehkä itsellä, tällaisena pienenä aloittelevana artistina, olisi voinut kestää kymmeniä vuosia saada iso verkosto. Kauan painin sen kanssa, että lähdenkö ja haluanko lähteä ison levy-yhtiön kanssa yhteistyöhön. Sain hyvän kompromissin tehtyä, enkä joutunut talliin ja muokattavaksi vaan nimenomaan niin, että levy-yhtiö on yhteistyökumppanina, Jannika B summaa.

Uuden levynsä musiikkia Jannika B kuvailee suomenkieliseksi puhtaaksi popiksi, jossa on sanoituksissa kuitenkin mukana löydettävistä jopa iskelmä-vivahdettakin.

Radio Novan musiikkipäällikkö Mikko Harjunpään mielestä Jannika B edustaa tuoreita ja uusia musiikintuottajia hyvin.

- Jannika B on moderni ja ennakkoluuloton uuden polven musiikintuottaja. Hänellä on selkeästi vahva missio ja vahvat tekstit, hyvällä tavalla paloa tulla kuulluksi.

(Radio Nova, Mari Tynkkynen)

Kilpailut

Uusimmat