Negativen nokkamies Jonne Aaron tekee suomenkielisen sooloalbumin

04.01.2013 11:26 -

Vain elämää -ohjelmassa vaikuttanut Jonne Aaron julkaisee suomenkielisen albumin.

Jonne Aaron nousi syksyn aikana Vain elämää -ohjelman myötä yhdeksi Suomen puhutuimmista artisteista. Jonnen tulkinnat muun muassa kappaleista Kylmä ilman sua sekä Lintu ja lapsi ovat liikuttaneet suomalaisia kyyneliin. 

- Ihmisiltä on tullut todella paljon positiivista palautetta ohjelmasta. Mulla on kytenyt pitkään ajatusta siitä, että 30 vuotta täytettyäni julkaisen suomenkielisen albumin, ja kolmekymmentä vuotta tärähtää mittariin tänä vuonna. Olen kirjoittanut levylle biisejä jo kolmen vuoden ajan, Jonne kertoo.

Albumin tekeminen aloitettiin vuodenvaihteessa Lapissa ja levy ilmestyy kevään aikana.

Sooloalbumi ei tarkoita Negativen loppua. Jonne on kirjoittanut jo monta kappaletta myös Negativen tulevalle albumille.

- Suomenkielisiä biisejä mulla on varastossa lähes kuusikymmentä. Kirjoitan jatkuvasti sekä suomeksi että englanniksi. Niin kynäkään ei pääse ruostumaan.

Negative on myynyt tähän mennessä Suomessa yli 100 000 albumia. Negativen lisäksi Jonne on aikaisemmin kynäillyt kappaleita mm. Suvi Teräsniskalle, edesmenneelle Topi Sorsakoskelle ja Popedalle.

(Radio Nova, Warner Music)

Kilpailut

Uusimmat