Tämän miehen työn tulokset rikastuttavat persoonallisella tavalla maamme kulttuuria

03.12.2012 20:45 -

Taiteen valtionpalkinnot myönnettiin Heikki Salolle, Piknik Frequencylle ja Saamelaistaiteen tukiyhdistykselle.

Tämän vuoden taiteen keskustoimikunnan myöntämät taiteen valtionpalkinnot jaettiin maanantaina Helsingissä. Taiteen valtionpalkinnot saivat sanoittaja ja säveltäjä Heikki Salo, Piknik Frequency ry ja Saamelaistaiteen tukiyhdistys ry (Sámedáidaga doarjjasearvi rs). Palkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa. 

Palkinnot luovutti kulttuuriministeri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki. Taiteen valtionpalkinnot ovat tunnustuksia kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai pitkäaikaisesta ja merkityksellisestä taiteellisesta toiminnasta.

Taiteen keskustoimikunnan palkintoperustelut:

Sanoittaja ja säveltäjä Heikki Salo (s. 1957) nousi 1980 luvulla esiin Miljoonasade-yhtyeen solistina, tekstintekijänä ja säveltäjänä. Yhtye saavutti nopeasti suositun ja arvostetun aseman, johon keskeisesti vaikutti Heikki Salon harkittu ja rikas tekstimaailma. Olikin selvää, että Salon perinteitä kunnioittava mutta ajassa rohkeasti liikkuva tarinankerronta ei jää ohimeneväksi ilmiöksi. Hän onkin monitahoisen ja tasokkaan tuotantonsa myötä vakiintunut yhdeksi sukupolvensa keskeisimmäksi tekstintekijäksi.  

Oman, henkilökohtaisen laulaja ja lauluntekijäuransa lisäksi Heikki Salo on onnistuneesti laajentanut työtään kirjoittajana ja säveltäjänä muille taiteilijoille, myös näyttämötaiteen puolelle. Musiikkiteatterin puolella Salo on tehnyt niin käännöksiä kuin alkuperäisteoksiakin.

Heikki Salo on erittäin vahvan luomisvireen omaava taiteilija, jonka työn tulokset rikastuttavat persoonallisella tavalla maamme kulttuuria. 

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat