Iskelmälegenda on esittänyt tämän klassikon jo yli 7000 kertaa!

28.11.2012 15:08 -

Reijo Taipale julkaisi marraskuun 9. päivä uuden kokoelmalevyn Elämän virta, joka sisältää 15 unohtumatonta sävelmää.

Taipaleen levyjä on myyty huikeat yli miljoonaa kappaletta. Hänelle on luovutettu menestyksekkään uransa aikana peräti 16 kultalevyä ja lukuisia platinalevyjä mukaanlukien Topi Sorsakosken kanssa levytetty menestysalbumi Kulkukoirat.

Taipaleen levytysura alkoi vuonna 1962 kappaleilla Aila ja Yön hetket. Puoli vuotta myöhemmin levytetty Unto Monosen Satumaa toi nuorelle artistille pysyvän paikan tangosolistien eturivissä. Hän on esittänyt kappaletta yli 7000 kertaa, mikä kertoo klassikoksi muodostuneen kappaleen suosiosta.

Vuonna 1993 Taipale esiintyi Markku Pölösen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa Onnen maa. Hän oli myös Iskelmä-Finlandia –palkinnon ehdokkaana vuonna 2007.

Marraskuun 9. päivä julkaistu uusi kokoelmalevy Elämän virta sisältää 15 unohtumatonta sävelmää. Mukana mm. alunperin Julio Iglesiaksen tunnetuksi tekemästä Gozar la vida-kappaleesta käännnös Nautin elämästä, sekä duetot Elämän virta ja Kultaiset korvarenkaat edesmenneinen suuruuksien Kari Tapion ja Topi Sorsakosken kera.

72-vuotias Satumaan kuningas ei suostu hiljentämään tahtiaan, vaan suunnittelee paraikaa vuonna 2013 julkaistavaa uutta levyään hänen pitkäaikaisen tuotantopäällikkönsä, Seppo Matintalon, sekä tuottaja Esa Niemisen kanssa.

(Radio Nova, Sony Music)

Kilpailut

Uusimmat