CMX hemmottelee fanejaan uudella spesiaalijulkaisulla

08.10.2012 20:47 -

Vuonna 1985 Torniossa perustettu CMX julkaisee kolmannen albuminsa Aurinko 2CD spesiaalipainoksena.

Mukana uudelleen masteroidun alkuperäisalbumin lisäksi seuraa myös levyn uudelleen miksattu ja masteroitu versio.

Kokoonpanolla A.W. Yrjänä, Janne Halmkrona, Timo Rasio sekä Pekka Kanniainen levytetty Aurinko oli yhtyeen ensilevy Herodes –levymerkillä ja yhtye oli tyylillisesti siirtymässä punk-vaikutteista vaihtoehto/ taiderockin suuntaan. Mm. kappaleet Manalainen ja Ainomieli sisältävän levyn tuotti Gabi Hakanen, koskettimia soitti Martti ”Mara” Salminen  ja muita levyn vierailijoita olivat mm. Anna Kuoppamäki, Costi Suhonen, sekä Tapani Rinne.

Aurinko julkaistaan 12.10.2012. Päivälleen 20 vuotta alkuperäisen julkaisun jälkeen.

CD1: 2012 uudelleen miksattu ja masteroitu albumi

1. Pyhiinvaeltaja

2. Härjät

3. Aivosähköä

4. Katariinanpyörä

5. Todellisuuksien Yleiset Luokat

6. Tähteinvälinen

7. Manalainen

8. Ainomieli

9. Kaksi Jokea

10. Timanttirumpu

11. Marian Ilmestys

12. Yö Ei Ole Pimeä Päivä

 

CD2: 1992 julkaistu ja 2012 uudelleen masteroitu alkuperäinen albumi

1. Pyhiinvaeltaja

2. Härjät

3. Aivosähköä

4. Katariinanpyörä

5. Todellisuuksien Yleiset Luokat

6. Tähteinvälinen

7. Manalainen

8. Ainomieli

9. Kaksi Jokea

10. Timanttirumpu

11. Marian Ilmestys

12. Yö Ei Ole Pimeä Päivä

Kilpailut

Uusimmat