Kari-Pekka Kyrö lataa: Dopingin käyttö terveyttä edistävää!

26.09.2012 08:19 -

Radio Novan Enbuske & Linnanahde Crew kutsui vieraakseen dopingskandaalissa ryvettyneen Suomen maastohiihdon entisen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrön. 

Doping-keskustelu käy jälleen kuumana tuoreen dokumentin myötä. Painonnoston olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemi väittää Sinivalkoinen valhe -dokumentissa muun muassa Juha Miedon kysyneen häneltä saunassa ohjeita anabolisten steroidien käyttöön vuonna 1975.

Radio Nova lähti selvittämään asiaa. Oman mielipiteensä dokumentin väitteistä antoi 25.9 Juha Mieto, joka kiisti jyrkästi kaikki hänestä esitetyt syytökset.

Millaisia terveysriskejä aineissa (doping) on Kari-Pekka Kyrö?

- En mä voi tuohon leikkiin lähteä. Porukka ja nuoret ovat fiksuja. Minkä takia tuolla terveysriski valheella pelotellaan? Se ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi kestävyysurheilun perus dopingmenetelmät, mitä minä tiedän, niin valitettavasti se on niin, että ne ovat terveyttä edistäviä, Kyrö pamauttaa Enbuske & Linnanahde Crew -ohjelman haastattelussa.

Jatkuuko aineiden käyttö edelleen urheilussa?

- Varmaan ajaudutaan siihen tilanteeseen, että joku kusettaa kuitenkin. Joku käyttää enemmin kuin muut tai käyttää jotain muunnosta?

Doping-keskustelu lähenee Suomessa Kyrön mukaan päätöspistettä. Maailmanlaajuisen keskustelun tulisi Kyrön mukaan kuitenkin laajentua ja voimistua.

– Niin kauan kuin maailman urheilun johtopaikat miehitetään 1980-luvun dopinghirmuilla, niin kauan toimittajat ei saa päästää siitä luusta irti, Kyrö sanoo.

Kuuntele koko haastattelun ensimmäinen osa:



Kuuntele haastattelun toinen osa:



LUE MYÖS:

Antidoping-toimikunnan lääkäri kiistää Kari-Pekka Kyrön väitteet: Dopingin käyttö ei ole terveellistä!

(Radio Nova)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat