Elonkerjuu kuvasi uutta musiikkivideota – tältä kulisseissa näytti!

13.08.2012 10:15 -

Elonkerjuu-yhtye kuvasi viime viikolla musiikkivideon uuteen Surun ja ilon –kaupunki –biisiin. Radio Nova kävi katsomassa, miltä kulisseissa näytti.

Elonkerjuu-kitaristi Simo Ralli naureskeli, että musiikkivideon teko on aina lähes samanlaista – pääsääntöisesti silkkaa odottelua.

Samassa hengessä bändi kuvasi myös Surun ja ilon –kaupunki videota Helsingin Malminkartanossa. Kuvauspaikkana oli vanha autotalli.

-  Tämä musiikkivideo, en oikein itsekään tiedä mitä tässä tapahtuu – se on ohjaajan näkemys biisistä ja me tehdään niin kuin käsketään. Olemme kuitenkin päässeet istumaan komeassa autossa, se on hienoa.

Surun ja ilon kaupunki –kappale löytyy Elonkerjuun syyskuussa ilmestyvältä Ilon pirstaleita –albumilta. Kyseessä on ensimmäinen levy, jossa laulajana kuullaan kokoonpanon uutta nokkamiestä Juha Lagströmiä.

Vaikka Elonkerjuu kuuluu kotimaisten yhtyeiden kärkikaartiin, ei videota puuhata ison tiimin kanssa. Esimerkiksi Lagström pääsi kameran edessä poseeraamisen lisäksi valomiehen hommiin.

Simo Ralli ja Juha Lagström kertoivat Radio Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäselle, millainen prosessi tulevan levyn teko on ollut:

Millä mielillä bändi suuntaa uudella kokoonpanolla ensimmäiselle yhteiselle kiertueelle:

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat