Madonnan uusi albumi julki jo 23. maaliskuuta

14.03.2012 14:38 -

Popin itseoikeutettu kuningatar Madonna julkaisee ensi viikolla jo kahdennentoista studioalbuminsa.

Madonnan uuden studioalbumin nimi on MDNA. Levystä julkaistaan standard- version lisäksi deluxe-edition joka sisältää viisi ekstrabiisiä.

Levy äänestettiin vuoden 2012 odotetuimmaksi ja nyt ennakkotilattavissa oleva albumi nousi iTunes-listalla ensimmäiselle sijalle 50 maassa, rikkoen samalla yhtenä päivänä tehtyjen ennakkotilausten ennätyksen.

Uusi albumi jatkaa tyylillisesti samalla linjalla kuin miljoonia myynyt edellinen levy Hard Candy, joka saavutti ykköspaikan 37 maassa. Ensimmäinen julkaistu single Give Me All Your Luvin’ sai ensiesityksen Super Bowlin väliajalla Madonnan esiintyessä maailmanlaajuisesti yli 160 miljoonalle katsojalle.

MDNA on äänitetty New Yorkissa ja Los Angelesissa. Levyn tuotannosta vastaa artisti itse yhdessä tutun yhteistyökumppanin William Orbitin kanssa.

Madonna vastaanotti vastikään Golden Globe -palkinnon uudesta Masterpiece -kappaleesta ohjaamaltaan elokuvalta W.E. Masterpiece kuullaan myös tulevalla MDNA albumilla sekä W.E. soundtrackilla.

Muistathan kuunnella myös Milla Mattilan Minä ja Madonna perjantaisin kello 13:10!

(Radio Nova, Universal Music Oy)

Kilpailut

Uusimmat