Tässä kaupungissa on kiellettyä melkein kaikki mahdollinen!

09.03.2012 12:00 -

Maailmasta tuskin löytyy toista kaupunkia, jossa olisi enemmän kieltoja kuin Santa Monicassa Yhdysvalloissa.

Se on suomalais-turistienkin suosima rantakaupunki. Tupakointi on kielletty käytännössä kaikkialla - baareissa, ulkoterasseilla, rannoilla, puistoissa, bussipysäkeillä - kaikkialla, missä on ihmisiä - kuten uusissa hotelleissa. Nyt se halutaan kieltää myös koti-parvekkeilla.

Kaupoissa ei saa enää antaa muovipussia, vaan tavarat on pakattava kangas- tai paperipusseihin. Katusoittajat ja muut esiintyvät taiteilijat eivät saa kaupata cd-levyjään tai maalauksiaan kävelykadulla.

Henkilöautoja suurempia autoja ei saa pysäköidä kadulle yön yli. Siksi myös inva-laatalla varustettu vanhusten kuljetusauto alkoi saada sakkoja joka yö. Santa Monicassa sakkoja saavat jakaa poliisin lisäksi muutkin kaupungin työntekijät.

Viime jouluna kränää aiheutti puistossa ollut Jeesus-lapsen syntymää kuvaillut installaatioiden sarja. Ateistit ja muiden uskontojen edustavat vaativat yhtäläistä tilaa omille aatteilleen. Siksi valtaosa installaatiosta jouduttiin purkamaan.

Viime aikoina kaupunkilaisten mitta on tullut täyteen lentokoneiden metelistä - he haluavat sulkea paikallisen lentokenttänsä. Viime vuonna Santa Monica yritti kieltää poikien ympärileikkauksen, mutta joutui luopumaan siitä juutalaisten vastarinnan takia.

(Radio Nova)

 

Kilpailut

Uusimmat