Syy ilmastonmuutoksessa: Eläin- ja kasvilajit kutistuvat

17.10.2011 07:00 -

Monet eläin- ja kasvilajit ovat muuttuneet pienemmiksi, toteaa tuore tutkimus.

Tutkijat näkevät syyksi kutistumiseen ilmastonmuutoksen. Tutkijat kävivät läpi aiempia tutkimuksia ja havaitsivat, että lämpimien kausien aikana useat eläinlajit ovat kutistuneet. Myös nykyisissä lajeissa on havaittu selkeää pienenemistä.

Ilmaston lämpeneminen vaikutti useampaan kuin joka toiseen tutkituista vajaasta sadasta lajista. Näistä lajeista neljä viidestä kutistui, kun viidennekseen vaikutus oli päinvastainen.
Kokeiden mukaan yhden celsiusasteen lämpötilan nousu kiihdyttää vaihtolämpöisillä aineenvaihduntaa noin 10:llä prosentilla.

Seurauksena tästä on koon pieneneminen, koska eliön aineenvaihdunta kuluttaa enemmän energiaa.

Tutkijat eivät kuitenkaan ole varmoja siitä, miksi ilmaston lämpeneminen vaikuttaa vain osaan eliölajeista.

Tutkimus on julkaistu Nature Climate Change -tiedelehdessä.

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat