Hurjaa faktaa opiskelijoiden ADHD -lääkkeiden väärinkäytöstä

07.09.2011 16:00 -

Amerikkalaiset opiskelijat ovat huomanneet, että ADHD:sta kärsiville tarkoitettu reseptilääke Adderall ja Ritalin auttavat myös opintoihin keskittymisessä. 

Opiskelijoiden mukaan lääkettä on helppo saada ja sitä käyttäen pystyy valvomaan ja keskittymään läksyihin. Asiaa on tutkittu Kentuckyn yliopistossa. Siellä lääkkeeseen on turvautunut liki kolmasosa oppilaista. He suhtautuvat Adderallin käyttöön kevyesti, mutta todellisuudessa lääke on riippuvuutta aiheuttava amfetamiinijohdannainen. 

Yliopistojen syyslukukausi on käynnistymässä Yhdysvalloissa. Koska kilpailu stipendeistä ja arvosanoista on kovaa, osa opiskelijoista on ryhtynyt ottamaan tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö -lääkkeitä opiskelujensa tehostamiseksi. 

Ilmiö on yleinen kaikilla amerikkalaisilla yliopistojen kampuksilla. Lääke on lasten ylivilkkauden ja keskittymiskyvyn puutteen, eli ADHD:n, hoitoon tarkoitettu amfetamiinipohjainen reseptilääke Adderall. Virallista tutkimusta sen väärinkäytöstä korkeakouluissa on tehty vain Kentuckyn yliopistossa. Siellä 30 prosenttia kaikista oppilaista on käyttänyt Adderallia kyetäkseen opiskelemaan tehokkaammin. Mitä pidemmälle opinnoissa edetään, sitä yleisempää väärinkäyttö on. Kentuckyssa kolmannen ja sitä ylemmän vuosikurssin oppilaista puolet on käyttänyt lääkettä. Sisarus- ja veljeskunnissa 80 prosenttia opiskelijoista on napsinut Adderallia.

Reseptilääkkeiden käyttö ilman reseptiä on lailla kielletty, joten paljastuessaan opiskelijaa odottaa rankaisutoimenpiteet. On epäselvää, mistä opiskelijat Adderallia saavat, sillä kyseessä ei ole katuhuume, jota voi valmistaa jonkun keittiössä, vaan lääketehtaan tuote. Joka tapauksessa Adderall on opiskelijoiden saatavilla vain yhden puhelinsoiton tai tekstiviestin päässä.

Radio Novan Tomi Hinkkanen haastatteli tohtori James Aguiaria, joka toimii suuren Los Angelesilaisen sairaalan sisätautilääkärinä. Hän pitää Adderallin opiskelukäyttöä hölmön hommana. Aguiar ihmettelee Adderallin helppoa saatavuutta, koska kyseessä on korkeimman mahdollisen luokituksen reseptilääke samaan tapaan kuin esimerkiksi morfiini.

Yhdysvalloissa tällaisten lääkkeiden käyttöä valvotaan tarkasti. Aguiar ymmärtää logiikan, että ADHD -lääkkeet, jotka on tarkoitettu keskittymiskyvyn puutteeseen, auttaisivat normaalia henkilöä keskittymään. Mutta hän varoittaa, että kyseessä on lyhytaikainen apu. Pitemmän päälle Adderall ja toinen vastaava lääke Ritalin aiheuttavat riippuvuutta. Aguiarilla itsellään on kokemuksia 18-vuotiaista nuorista, jotka pyytävät häneltä Ritalin-reseptiä, koska ovat käyttäneet lääkettä koko pienen ikänsä. Tohtori kieltäytyy ja kehottaa potilaita kääntymään lastenlääkärin puoleen, koska hän ei voi ymmärtää miksi aikuinen voisi oikeasti tarvita lääkettä. Pitemmän käytön haittavaikutuksia ovat korkea verenpaine, tärinä, vatsavaivat, psykoosi ja sydämen pysähdys.

Hinkkasen haastattelema neurologian opiskelija Ramin on kuullut, että yksi 25 milligramman tabletti Addearallia on kuin olisi juonut kolme Red Bull -energiajuomaa. Sillä lukee kahdeksan tuntia keskeytyksettä kuin kone. Englantia pääaineenaan lukeva Rosnick tietää, että Adderall pistää sinut "zoneen", vyöhykkeeseen, jossa keskittyy pelkästään opintoihin. Kun on kerran napannut "Addyn", sen jälkeen opiskelu ilman lääkettä tuntuu riittämättömältä. Hän itse sanoo juovansa mieluummin Pepsiä. Urheilussahan suoritusta tehostavat kielletyt aineet ovat puhuttaneet jo pitkään.

Pänttäämistä piristävät aineet ovat nyt tosiasia amerikkalaisten yliopistojen kampuksilla.

(Radio Nova, Tomi Hinkkanen - Los Angeles)

Kilpailut

Uusimmat