Narsisti on henkinen vampyyri

05.09.2011 11:03 -

Narsistien määrä on saattanut viime vuosina lisääntyä, mutta ensisijaisesti tietoisuus narsismista on lisääntynyt. 

Narsismi juontaa juurensa lapsuuden emotionaalisesta vajeesta tai esimerkiksi siitä, että vanhemmat ovat käyttäneet lapsia omien tarpeidensa palvelemiseen. Sen seurauksena lapset menettävät mahdollisuuden toteuttaa itseään omilla tavoillaan.

Parisuhteessa narsistin kumppani on narsistin tarpeiden palveluksessa eikä jätä tunnetilaa kumppanille jolloin kumppani näivettyy henkisesti.

Narsistin ulospäin näkyviä selviä piirteitä ovat empatiakyvyn puute, itsekeskeisyys ja huomionkipeys. Narsisti ei myöskään kykene terveellä tavalla rakastamaan itseään. Lievimmät narsistiset piirteet on yleensä mahdollista tunnistaa itsessään, mutta vakavammissa persoonallisuushäiriötapauksissa vika nähdään aina muissa tai ympäristössä.

Narsismin uhrit hakevat apua useammin kuin itse narsistit. Tosin uhritkin hakevat apua useimmiten vasta siinä vaiheessa, kun he ovat aivan loppu ja kärsivät ehkä jo vakavasta masennuksesta ja haluavat pelastaa itsensä.

 "Elämänkoulu ja kokemukset voivat opettaa nöyryyttä, mutta toisaalta tiedämme, että vanhetessa monet ongelmat kärjistyvät", toteaa Radio Novan Aamussa vieraana ollut psykologi, psykoterapeutti ja psykoanalyytikko Jorma Myllärniemi, kun häneltä kysyttiin voiko narsismi iän myötä pahentua.

Kuinka helppoa tai vaikeaa vanhemman ihmisen on erottaa narsistiset piirteet muista mahdollisista vanhuuden oireista ja miten narsistin kanssa voi ottaa puheeksi hänen narsistisen käytöksensä? Kuuntele psykologi, psykoterapeutti ja psykoanalyytikko Jorma Myllärniemen vastaus tästä.

Kilpailut

Uusimmat