Asuntokaupoissa ollaan valmiita tinkimään neliöistä ja ylellisyyksistä

16.08.2011 18:00 -

Talouden epävakaus on saanut suomalaiset tavallista varovaisemmiksi ja harkitsevaisemmiksi - ainakin asuntokaupan suhteen.

Syksy tarkoittaa tavallisesti asuntokaupan vilkastumista hiljaisten kesäkuukausien jälkeen. Myös tänä vuonna asuntojen myynti-ilmoitusten määrä on kesän jälkeen nousussa, mutta maailmantalouden epävarmuus heijastuu myös asuntokauppaan.

- Voidaan sanoa, että tätä talouden synkkää viestiä kun on kesän lopulla tullut sen verran vahvasti niin se on osaltaan lisännyt asunnonostajien varovaisuutta ja viime aikoina tämä on näkynyt siinä, että asuntojen myyntiajat ovat lievästi pidentyneet, kertoo kiinteistönvälitysalan keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila.

Kaikkiaan asuntojen myyntiajat ovat pidentyneet noin viikolla kevääseen verrattuna. Esimerkiksi kerrostaloasunnon keskimääräinen myyntiaika on tällä hetkellä noin yhdeksän viikkoa.
 
Kiinteistönvälitysalan keskusliiton eilen julkaisemien tilastojen mukaan tänä vuonna on kuitenkin tehty reilut 37 000 asuntokauppaa. Se on hieman enemmän kuin vuoden 2010 vastaavana ajanjaksona.
 
- Tällainen epävarmuus tuntuu herkimmin iskevän suuriin ja arvokkaisiin kohteisiin. Ja jos talous on epävarma niin se ehkä karsii nimenomaan näitä suurimpia unelmia, silloin haaveissa ei toteuteta sitä ykösvaihtoehtoa vaan halutaan mitoittaa tarpeet ehkä seuraavaksi sopivimman kokoisen asunnon mukaan. Ja tämän vuoksi voidaan sanoa, että talouden myllerryksessä etenkin pienet asunnot, ne on kaikkein vakaimpia, niitä tarvitaan kaikissa suhdannetilanteissa. Hyvillä paikoilla olevia pieniä asuntoja, epävarmuudet koskettaa vähiten. Niitähän  tarvitaan jatkuvasti ja etenkin opiskelupaikkakunnilla niitä tarvittaisiin nykyistä enemmän.

Suomalaiset eivät siis jätä epävarmassakaan taloustilanteessa asuntokauppoja tekemättä, mutta neliöistä ja ylellisyyksistä ollaan valmiita tinkimään.

Lisäksi suomalaiset ovat asunnonostajina länsinaapureita harkitsevaisempia.

- Olen havainnut, että suomalaiset ovat asuntokaupassa hyvinkin realisteja ja sanoisin, että kauppaa halutaan tehdä jalat maassa ja tästä on osoitus se, että Suomessa on aika hyvin vallalla se, että myydään ensin vanha pois ja ostetaan uusi vasta sen jälkeen ja se on toisen tyyppinen kuin esim. ruotsissa.

Nina Rahkola

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat