Joss Stone järkyttyi murhayrityksestä: Kaksi miestä pysäytettiin kodin luota ruumispussien kanssa!

16.06.2011 16:30 -

Brittitähti Joss Stone on joutunut murhayrityksen kohteeksi, uutisoivat lukuisat mediat.

Kaksi kolmekymppistä miestä jäi poliisin haaviin laulajatähden kodin läheltä Britannian Devonissa torstain välisenä yönä.

Miesten hallusta löytyi järkyttäviä löytöjä, kuten mm. ruumispussi, miekkoja, lääketieteellistyylinen esiliina, sekä ilmakuvia Joss Stonen talosta.

Poliisi epäilee mieskaksikkoa nyt Joss Stonen mahdollisesta ryöstömurhasta. Motiivi on vielä arvoitus, mutta luultavasti kyseessä on laulajatähden huomattava omaisuus.

Joss Stone ei itse ollut tapahtumahetkellä asunnossa, mutta on luonnollisesti järkyttynyt tapahtuneesta, mutta kertoi olevansa kunnossa.

-Olen kunnossa. Haluan kiittää teitä kaikkia huolenpidostanne, voin hienosti ja toivon pääseväni jatkamaan normaalisti elämääni. Poliisi jatkaa tapauksen tutkimista.

Joss Stonen avustaja kertoi laulajan olleen tapauksesta järkyttynyt, mutta aikoo jatkaa normaalisti omia suunnitelmiaan. Avustajan mukaan Joss saa jatkuvasti tietoa tapahtumista poliisilta.

Joss Stone on itse parhaillaan kiertueella. Hänen kotiaan vartioivat parhaillaan poliisit. Paikalla on nähty myös laulajan syvästi järkyttyneet vanhemmat.

(Radio Nova, The Sun)

Kilpailut

Uusimmat