Veneilijöiden suurin vaara kesällä on suomalaisille tuttu asia

06.06.2011 21:00 -

Tilastot sen kertovat. Kuolemaan johtaneiden veneilijöiden onnettomuuksissa yli puolessa on mukana alkoholi.

Pelkkä veneen kallistuma vie harvemmin veneilijältä henkeä, mutta hengenvaaralliseksi tilanteen veden varaan joutuneelle tekee se, että pinnalla pysyminen tai vedestä poispääsy, varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena, on yksin vesille lähteneelle vaikeaa ilman apuvälineitä tai auttajia.

Alkoholi liittyi kuolemantapauksiin johtaneisiin onnettomuuksiin 52 % tapauksista.

Suurin osa vesiliikenteen kuolemista voitaisiin välttää hyvin yksinkertaisin keinoin. Vaikka ollaan liikenteessä sillä tutulla ja luotettavalla soutuveneellä oman mökin lähivesillä, laitetaan pelastusliivit päälle ja otetaan alkoholia vasta kuivalla maalla.

Rantaan jäävät läheiset voivat myös muistuttaa rohkeaa vesille lähtijää näistä tärkeistä asioista. Suomalaisesta järvimaisemasta kun ei löydy vaarallisempaa näkyä, kuin humalainen mies kipuamassa veneeseen ilman pelastusliivejä.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin vesiliikenneonnettomuuksien vuositilasto 2010 kertoo karua tarinaa joka kesä toistuvasta perisuomalaisesta ilmiöstä.

Tarinan päähenkilönä on mies ja pieni vene, tapahtumapaikkana järvi, sivujuonena ehkä muutaman keskioluen kumara ja loppuratkaisuna yllättävä kaatuminen.

(Radio Nova, Trafi)

 

Kilpailut

Uusimmat