Onko Suomi vielä hyvinvointivaltio?

30.03.2011 14:00 -

Hyvinvointivaltiota mitataan useimmiten julkisten sosiaalimenojen kansantuoteosuudella.

Mitä suurempi osuus kansantuotteesta käytetään julkisiin sosiaalimenoihin, sitä laajempi on hyvinvointivaltio.

Kun kiistellään hyvinvointivaltiosta, kiistellään siis siitä, missä määrin valtion tulee taata kansalaisilleen sosiaaliturvaa ja paljonko sitä varten tulee kerätä veroja. Näin kirjoittaa Kelan yhteiskuntatutkimuksen eläkkeellä oleva päällikkö Jouko Kajanoja.

Esimerkiksi Terveyden ja Hyvinvoinninlaitoksen tuoreessa kirjassa todetaan, että Suomalaisen sosiaalipolitiikan viime vuosien linjauksissa häviäjän asemaan on joutunut heikoimmin jaksava ja toimeentuleva väestö. Tämä tie johtaa luokkayhteiskuntaan, ja tältä tieltä Suomen pitää kirjan mukaan päästä pois.

Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamon mielestä Suomen hyvinvointivaltio on kerran pystynyt poistamaan köyhyyden, mutta suunta on sen jälkeen kääntynyt huonompaan.

Myös Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä pitää köyhyyden yleistymistä ongelmana mutta muistuttaa hyvästä kehityksestä viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamon mielestä hyvinvointivaltion uusia haasteita ei voi ottaa vastaan, jos köyhyyden ongelmaa ei poisteta.

Keskuskauppakamari toimitusjohtajan Risto E. J. Penttilän mukaan Suomi on itse asiassa rakentamassa jo kolmatta hyvinvointivaltiota.

Kilpailut

Uusimmat