Oliver-yhtye ja Sony Music Finland yhteistyöhön
Suomenkielistä pop-musiikkia soittava Oliver on solminut jakelusopimuksen Sony Music Finlandin kanssa. Sony vastaa jatkossa Oliverin musiikin digitaalisesta jakelusta.
Myös Oliverin aiempi tuotanto siirtyy Sony Musicin alle.
– Meille yhteistyö monikansallisen yhtiön kanssa on tietenkin aivan käsittämättömän upea juttu. Tuntuu todella hienolta, että pääsemme jatkossa hoitamaan musiikkimme jakelun ja eteenpäin saattamisen yhteistyössä näin ison toimijan kanssa, iloitsee laulaja-kitaristi Jari Väyliö.
Oliver on Virroilta kotoisin oleva nelihenkinen kokoonpano, joka julkaisi kolme albumia vuosina 2009-2013. Yhtye päätti reilu vuosi sitten luopua albumeiden teosta ja keskittyä tekemään pelkästään yksittäisiä biisejä.
Oliver julkaisee Tervaa ja Höyheniä -nimisen uuden singlen ystävänpäivänä. Yhtye lähtee singlen tiimoilta kiertueelle 11. maaliskuuta.
Tervaa ja höyheniä -kiertue:
Pe 11.03.16 Turku, Baari
La 12.03.16 Rauma, Ravintola Kallio
Pe 18.03.16 Jyväskylä, Bar Red Neck
La 19.03.16 Parkano, Stage Bar & Night
Ke 30.03.16 Tampere, Bar Ihku
Pe 15.04.16 Lahti, Möysän Esso (+Happoradio)
La 16.04.16 Kauhava, Tiikeri
Ke 20.04.16 Oulu, Bar Ihku
Pe 22.04.16 Seinäjoki, Rytmikorjaamo (+Ismo Alanko)
La 23.04.16 Ruovesi, Ravintola Popo
Kuva: Ville Salminen