Kuopion RockCock-festivaali myy alennuslippuja joulun kunniaksi

09.12.2015 22:25 -

Kuopion Väinölänniemellä heinäkuun lopussa 2016 järjestettävä Kuopio RockCock –festivaali on aloittanut erikoishintaisen joululahjalipunmyyntinsä. Festivaalin ja Puijo Kisojen yhteiseen bändikilpailuun voi osallistua vuoden loppuun saakka.

Kuopion Väinölänniemellä 29.-30.7.2016 järjestettävä Kuopiorock kertoo olevansa "ohjelmaltaan entistä monipuolisempi, mutta juuriaan kunnioittava".

Esiintyjistä on paljastettu ronski paikallinen suuruus Turmion Kätilöt. Syyskuussa uuden Discovibrator –albuminsa julkaissut orkesteri on yksi Kuopiorockin toivotuimmista vieraista kautta aikojen.

Tulevan kesän tapahtumaan liittyy myös bändikilpailu.

– Käynnistettiin marraskuussa yhteinen bändikilpailu Puijon Kisojen kanssa, ja hehkutettiin siinä miten varsinkin paikalliset bändit ovat aina olleet suuressa arvossa meille ja meidän festarille. Turmion Kätilöiden nostaminen ensimmäisenä julkaistavaksi esiintyjäksi on juuri hatunnosto paikallisuuden ja itse tekemisen suuntaan, kertoo tapahtumapäällikkö Allu Koskinen

Kuopiorockin ja Puijon Kisojen yhteinen bändikilpailu on käynnissä vuoden loppuun asti. Kilpailun tuomaristo valitsee neljä orkesteria, jotka pääsevät soittamaan Puijon Kisoihin 22.-23.2.2016. Bändeistä yksi saa myös keikan Kuopiorockista. Lisätietoja kisasta ja siihen osallistumisesta löydät festivaalin kotisivuilta.

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat