Länsinaapurimme suosikki Bob Hund Tavastialle maaliskuussa

08.12.2015 07:05 -

Ruotsissa 1990-luvulla pinnalle ponkaissut indiebändi esiintyy samana iltana kahdesti: mykkäelokuvaprojektiin liittyvän show'n lisäksi on luvassa perinteinen rock-keikka. Tosifanit voivat katsoa kummatkin.

Ruotsin kansallisaarteeksikin tituleerattu Bob Hund julkaisi debyyttialbuminsa 1994 ja nousikin Ruotsissa yhdeksi 90-luvun tunnetuimmista yhtyeistä. Bändi kiersi viime kesänä ahkerasti isoja pohjoismaisia festivaaleja ja uutta musiikkia on luvassa maaliskuussa 2016. Edellinen Bob Hundin keikka Helsingissä Tavastialla oli loppuunmyyty.

Railakkaasta ja omaperäisestä kitararockista sekä energisistä esiintymisistään tunnettu ruotsalaisyhtye Bob Hund esiintyy kahdella klubikeikalla Helsingin Tavastialla perjantaina 11. maaliskuuta.

Ensimmäinen konsertti, Mannen Med Filmkameran on osa ruotsalaista Sounds of Silence -konserttisarjaa, jossa Bob Hund esittää mykkäelokuvaprojektiin säveltämäänsä musiikkia valkokankaalle heijastetun filmin pöyriessä taustalla. 

Illan myöhäisempi keikka on bändin normaali klubikeikka. Yleisöllä on mahdollisuus ostaa myös yhteislippu ja nähdä molemmat konsertit. Liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 9. joulukuuta.


KEIKAT Tavastialla 11.3.2016:

Bob Hund: Mannen med Filmkameran
Ovet klo 17:30, ikäraja K-18

Bob Hund
Ovet 20:00, Ikäraja K-18

Kilpailut

Uusimmat