Legendaarinen suomalaisyhtye vedätti kunnolla A-Studiossa: Haastattelussa ”satunnaisia jätkiä kadulta” – ja läpi meni!

30.11.2015 19:15 -

Sleepy Sleepersin Mato Valtonen muisteli Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen Retro-ohjelman haastattelussa bändin takavuosien tempauksia.

Viime vuonna 40-vuotissyntymäpäiviään juhlineen Sleepy Sleepersin uran varrelle mahtuu melkoinen määrä jo legendaariset mittasuhteet saavuttaneita tempauksia. Bändillä oli aikanaan tapana järjestää kepposia ja vedättää lähes aina, kun siihen avautui mahdollisuus. Mato Valtonen muisteli Samuli Väänäsen haastattelussa, kuinka Sliippareiden esiintyminen A-Studiossa vuonna 1977 oli myös oiva sauma vedättää pahaa-aavistamatonta toimittajaa.

– Mehän emme siihen aikaan päässeet televisioon ollenkaan, se oli täysin mahdotonta. Sitten tuli kuitenkin punk-musiikki, joka oli täysi järkytys yhteiskunnalle ja Mirja Pyykkö päätti lähteä tekemään punk-reportaasia Sleepy Sleepersistä. Jotkut nimittäin sanoivat yhtäkkiä, että me olimme muka punk-bändi. No me vuorostaan ajattelimme, että ”ok, ollaan punk, jos se myy” ja pääsimme sillä tavalla vihdoin telkkariin.

– Kaikki muut Sliipparit itseäni lukuunottamatta olivat kuitenkin jossain muualla, enkä saanut ketään paikalle. Vaan ei se mitään, kasasin kadulta jätkiä ja heille laitettiin peruukit päähän. Läpi meni täysillä. Koska se on oikeastaan ainut säilynyt televisiotaltiointi bändin alkuvaiheista, niin se on näytetty pirun monta kertaa kaikenlaisissa yhteyksissä silloin kun Sleepy Sleepersin menneitä muistellaan. Aina kun sen näkee, niin naurattaa.

Viime vuonna pitkän hiljaiselon jälkeen keikkalavoille palannut Sleepy Sleepers aktivoitui tänä vuonna myös studiossa. Lopputuloksena on uusi Vain elämää – Only Rock ’n’ Roll –nimeä kantava albumi, joka on ensimmäinen uutta Sliippari-materiaalia sisältävä pitkäsoitto lähes 30 vuoteen. Mato myöntää itse olleensa alkuun hieman skeptinen levyn suhteen.

– Aluksi mietin, että miksi meidän pitäisi tehdä uusi levy. Ajattelin, että meillä ei ole kuin hävittävää, sillä voimme ainoastaan pilata bändin vanhan maineen. Sitten teimme kuitenkin muutamasta uudesta biisistä demot ja ne kuulostivatkin hyvältä – niistä tuli mainio fiilis. Soitin niitä kotona varsin kriittiselle vaimolleni, koska hän näkee näitä hommiani aina niin läheltä ja hänkin sanoin, että ”nämähän kuulostavat Sliippareilta”. Se oli minulle sellainen merkki, että antaa palaa, tehdään levy. Soitatin biisejä myös joillekin kavereilleni ennen niiden julkaisuja ja tunsin niistä ylpeyttä, enkä myötähäpeää, koska joskus on ollut sellaisia töitä, mitä on halunnut lakaista maton alle. Näistä tuli kuitenkin hyvä fiilis.

Kuuntele koko haastattelu alta:

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat