Järjestyshäiriö lopettaa – jäähyväiskeikka tammikuussa

25.11.2015 10:18 -

Lähes 20 vuotta yhdessä soittanut Järjestyshäiriö lopettaa.

Järjestyshäiriö tunnetaan muun muassa kappaleista Karkuri, Täynnä voimaa, Rantakatu ja Särkyneiden sydänten kulmilla, jolla bändi pyrki myös Euroviisuihin vuonna 2015 Uuden musiikin kilpailusta.

– Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Vuonna 1997 kolme nuorta poikaa päätti perustaa bändin ajan tappamiseksi ja hauskanpitoa silmällä pitäen. Pyrkimyksenä oli aluksi päästä vain lukion bileisiin soittamaan, Järjestyshäiriö kertoo Facebook-sivuillaan.

 

Yhtye ilmoittaa, että on aika asettaa elämään uusia tavoitteita, joita kohti kulkea. Bändi soittaa viimeisen keikkansa 8.1.2016 Helsingissä On The Rocks -ravintolassa.

– Järjestyshäiriö, pitkä ystävyys ja kaikki ihmiset, joihin olemme saaneet tutustua kiertäessämme Suomea ja tehdessämme levyjä, on muokannut meitä kaikkia suunnattomasti. Vaikea kuvitella, mitä olisimme tehneet, jos emme tätä. Hyvät muistot säilyvät läpi elämän. Kiitos näistä vuosista!

Järjestyshäiriön viimeisin levy Yöjuttu julkaistiin 20. helmikuuta 2015 ja se jää yhtyeen viimeiseksi.

Vuonna 1997 perustetun yhtyeen ensimmäisen albumin Tuhlatut päivät, valvotut yöt julkaisi Spinefarm Records vuonna 2005. Ensilevyn jälkeen yhtye siirtyi levyttämään lahtelaiselle Levy-yhtiö -levy-yhtiölle. Levy-yhtiö julkaisi Järjestyshäiriö toisen albumin, Takapihojen rocktähdet syksyllä 2006. Syksyllä 2007 albumista julkaistiin uusi versio USB-muodossa nimellä Takapihojen Rocktähdet+. Julkaisu oli Suomen ensimmäinen USB-formaatissa julkaistu albumi. Vuonna 2008 yhtye solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa ja keväällä 2009 ilmestyi kolmas albumi Lopullinen ratkaisu. Levyn ensimmäinen single Karkuri nousi Suomen single- ja latauslistan ensimmäiselle sijalle.

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat