One Directionista lähtenyt Zayn Malik: En ollut vakuuttunut tuotteesta, jota myimme

19.11.2015 19:34 -

One Directionista lähtenyt Zayn Malik kertoo, millaista oli olla osa yhdestä maailman suosituimmasta poikabändistä.

Zayn Malik lähti One Directionista maaliskuussa, koska halusi elää normaalia 22-vuotiaan elämää.  

– Taisin alusta asti vain haluta kotiin. Mietin sitä jatkuvasti. En vain tiennyt koska tekisin sen, Malik paljastaa Faderin haastattelussa.

Malik kertoo turhautuneensa siihen, ettei taiteelliselle vapaudelle ollut mitään sijaa yhtyeessä.

– Jos lauloin jonkun osuuden vähän r’n’b-henkisesti, se nauhoitettiin 50 kertaa uudelleen, kunnes se kuulosti normaalilta popilta ja perhanan tavalliselta. En ollut vakuuttunut tuotteesta, jota myimme. En ollut täysillä mukana siinä musiikissa. Se ei ollut minua. Meitä käskettiin olemaan onnellisia jostakin, josta emme olleet.

Zayn Malik on lähtönsä jälkeen ollut omien sanojensa mukaan yhteydessä vain Liam Payneen, jonka kanssa hän olisi myös avoin yhteistyöhön musiikillisesti.

– En kuuntelisi One Directionia 22-vuotiaana miehenä. Haluan tehdä musiikkia, joka on mielestäni makeeta. Minusta se ei ole liikaa pyydetty. 

Kuvat: Shutterstock

(Nova/Fader

 

Kilpailut

Uusimmat