Näin hienosti taittuu Santa Cruzilta Led Zeppelin -klassikko: Katso Nova Stage -veto!

18.11.2015 19:15 -

Hiljattain Nova Stagella akustisen keikan heittänyt Santa Cruz -yhtye intoutui omien biisiensä lisäksi versioimaan myös Led Zeppelin -tuotantoa.

Santa Cruz veti Nova Stage -keikkansa yhteydessä tulkinnan Led Zeppelinin vuonna 1969 II-albumilla julkaisemasta Thank You -klassikosta. Akustinen versio taittuu suomalaisrokkareilta sangen mallikkaasti.

Katso Thank You -cover alta:


Tältä kuulostaa Santa Cruzin oma FXCKIN’ High -kappale:


Santa Cruzin koko Nova Stage -minikeikka tulee katsottavaksi kokonaisuudessaan piakkoin.

Nova Stage

Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen isännöimä Nova Stage on Radio Novan muutama vuosi sitten toimintansa käynnistänyt keikkastudio. Tänä aikana Nova Stage on tarjonnut lähes 200 livekeikkaa kotimaisilta ja ulkomaisilta huippuartisteilta keräten YouTubessa yli 10 miljoonaa näyttöä.

Vuoden 2014 Radio Gaalassa kunniamaininnan saanut Nova Stage kasvattaa jatkuvasti yleisöä tarjoten ainutlaatuisia live-elämyksiä radion lisäksi myös verkossa ja mobiilissa. Pääset katsomaan Nova Stage -livetaltiointeja Novan Youtube-kanavalta, nettisivulta, sekä Katsomo.fi-sivustolta.

(Nova)

 

Kilpailut

Uusimmat