One Directionin viides albumi on täällä – fanit juhlivat ympäri Suomea

13.11.2015 07:25 -

Fanit juhlistavat Made in the A.M. -albumin julkaisupäivää kahdeksassa eri kaupungissa ympäri Suomen. 

One Direction on julkaissut tänään 13.11. uuden, odotetun albumin Made in the A.M., joka on jatkoa menestysalbumeille FOUR, Midnight Memories, Take Me Home ja Up All Night.

Albumilta on lohkaistu jo kaksi radio- ja digilistoille varmasti noussutta singleä; Drag Me Down ja Perfect. Drag Me Down julkaistiin ilman ennakkovaroitusta elokuussa. Suomessa single on ehtinyt myydä kultaa ja se nousi radioiden viidenneksi soitetuimmaksi kappaleeksi. Toisena singlenä lokakuussa julkaistiin ironinen rakkauslaulu Perfect, jonka on kirjoittanut yhtyeen Harry Styles ja Louis Tomlinson yhdessä Julian Bunettan, Jesse Shatkinin, Jacob Kasherin, John Ryanin ja Maureen Anne McDonaldin kanssa.

Viimeiset vuodet One Direction on itse ollut entistä enemmän kirjoittamassa kappaleita ja Made in The A.M. –albumilta löytyy jopa yhdeksän kappaletta, jonka kirjoittajana on toiminut joko Harry, Liam, Louis tai Niall. Uutta albumia on tehty alkuvuonna 2015 yhtyeen kiertäsessä samalla stadioneita ympäri maailman. 

Albumin julkaisun kunniaksi One Direction järjestää viikonloppuna ympäri maailman saapuville kilpailuvoittajille Lontoossa intiimin yksityiskeikan, jonka yhteydessä yhtye myös kertoo uuden albumin kappaleista suoraan faneilleen. Myös Suomesta kaksi onnekasta fania pääsee tapahtumaan mukaan. Lisäksi Suomessa yhtyeen fanit järjestävät tänään jo viidettä kertaa levynjulkaisumiittejä kahdeksassa eri kaupungissa juhlistaakseen uutta albumia.

Katso lisätiedot tapahtumista täältä

Kilpailut

Uusimmat