Antti Kaikkonen: Maria Veitola onkin mitä lämpimin ja herttaisin ihminen

11.11.2015 17:00 -

Maria Yökylässä -ohjelmassa vieraillaan tänä iltana keskustan  kansanedustaja Antti Kaikkosen ja tämän puolison Satu Taiveahon luona. TV-persoona Veitola yllätti kansanedustajan iloisesti.

Kaikkonen kertoi Novan juontajalle Sari Seppälälle, että ylimääräisiä huoneita ei pariskunnan talossa ole liiemmälti. Siksi Veitola yöpyikin huoneessa, joka on yhdistetty lasten-, vieras- ja työhuone.

Perheen pikkuinen nukkuu vielä sijaisvanhempiensa kanssa, joten Maria sai sentään nukkua huoneessa yksin. Isä-Kaikkonen arveli, että ruudussa saattaa hyvinkin näkyä merkkejä lapsesta erinäisten tavaroiden ja lelujen muodossa. Mies kuvaili monitoimihuonetta kaikkea muuta kuin design-sisutuksen taidonnäytteeksi.

– Ei Maria ainakaan kehdannut valittaa, hän naurahti.

Kaikkosen ja Taiveahon lasta ei sen sijaan tulla ruudussa näkemään.

– Me ollaan aika tarkkoja siitä, ettei häntä kameroiden eteen tuoda. Hän on kyllä hengessä mukana.

Iloisia yllätyksiä puolin ja toisin

Siinä, missä Veitola on jo kertonut julkisuudessa yllättyneensä iloisesti Satu Taiveahon oletettua rennommasta olemuksesta, kertoo Kaikkonenkin odottaneen Veitolan olevan ”kovis ja tiukka kuten television keskusteluohjelmissa”.

– Marian kuoren alta paljastui mitä lämpimin ja herttaisin ihminen. Oli kivaa tutustua vähän paremmin, kertoi Kaikkonen, jonka mukaan aiempi tuttavuus on ollut hyvin pintapuolista.

Nyt tuusulalainen pariskunta jännittää, millainen illalla televisiossa näytettävä jakso on: mitä onkaan jätetty leikkauspöydälle ja mitä otettu mukaan?

– Onko siellä mukana ne kaikkein kaheleimmat tarinat vai pelkkää järkevää asiallista keskustelua?

Yökylässä Maria Veitola keskiviikkoisin MTV3-kanavalla klo 20.05 alkaen.

Kilpailut

Uusimmat