Dave Lindholm haki kitaristiksi The Rolling Stonesiin!

09.11.2015 19:15 -

Juuri uuden Ajaton on ajoissa -albumin julkaissut Dave Lindholm kävi jututettavana Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen Retro-ohjelmassa ja intoutui muistelemaan aikanaan Rolling Stonesille lähettämäänsä ”avointa työpaikkahakemusta”.

Dave Lindholmin musiikillinen taival on kunnioitettava. Ensimmäisen levytyksensä Lindholm teki Ferris-yhtyeen riveissä vuonna 1971 ja sittemmin mies on julkaissut kymmeniä levyjä, niin soolouransa tiimoilta, kuin myös eri kokoonpanoissa vaikuttaen.

Dave lähetti aikanaan hakemuksen myös The Rolling Stonesille. Kitaristi Mick Taylorin lähdettyä Rollareista vuonna 1974 Lindholm päätti laittaa puolitosissaan hakemuksen bändille ja tarjosi palveluksiaan. Kirjeeseen hän liitti mukaan I’m Gonna Roll -biisit sanat.

– Lähetin kirjeen, jossa kirjoitin, että ”olen tulossa”. Suoraan sanottuna en kyllä odottanut mitään sen kummempaa vastausta, ehkä jonkun kommentin. Vaan sieltä ei kuulunut mitään.

– Kyllä toki tajusin, että jos The Beatles on peri-brittiläinen bändi, niin kyllä Rollarit ovat myös samanlainen ja he ottavat jonkun brittiläisen jätkän bändiin. Sehän on selvä. Vaikka Stones ehkä oli harkinnut jotain jenkkiäkin Taylorin tilalle, niin loppujen lopuksi oli ilmiselvää, että kyllä brittiläisessä bändissä pitää olla myös sikäläinen kitaristi (Taylorin tilalle Rolling Stonesiin otettiin lopulta Ronnie Wood, toim. huom.).

Dave on ehtinyt olla vuosikymmenten saatossa mukana monenlaisissa kokoonpanoissa, aina Sleepy Sleepersistä Rock'n'Roll Bandiin. Merkityksellisiä vaiheita uralle mahtuu useita.

– Kaikilla on oma merkityksensä. Ensinnäkin tärkeää oli tietysti se, että alun perin aloitti soittamisen. Sitten se, että aloitti soittamaan muiden kanssa. Ensimmäinen bändi oli tosi tärkeä juttu ja se, että sai tehdä ekan levyn (Ferris-yhtyeen kanssa). Silloin tosin tuntui vähän siltä, että se debyyttialbumi tuli liian äkkiä, enkä ollut siihen vielä ihan valmis.

– ”Isokynä”-vaihe oli tietysti oma juttunsa ja sitten kun sen jälkeen siirryin Rock’n’Roll Bandiin ja pääsin soittamaan muiden kanssa taas bändikamaa, niin se oli hienoa. Bluesounds oli myös hyvä yhtye. Sleepy Sleeperseihin mukaan meno oli sekin iso juttu, sillä sen kautta taas koki koko soittohomman ihan erilaisena.

Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan alta:

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat