Huomenna Nova Stagella tärähtää: Livenä Santa Cruz

01.11.2015 15:15 -

Nova Stage tarjoilee maanantaina 2. marraskuuta livevedon yhdeltä tämän hetken hehkutetuimmista kotimaisista rockbändeistä, kun lavan haltuun ottaa Santa Cruz.

Hurjaa hehkutusta niin kotimaassa kuin Suomen rajojenkin ulkopuolella saanut Santa Cruz heittää akustisen keikan Nova Stagella maanantaina 2. marraskuuta.

Kuulet keikan taajuudelta heti kello 14 jälkeen musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen luotsaamassa Retro-ohjelmassa ja uusintana illalla kello 19 jälkeen. Videota yhtyeen Nova Stage -vedosta nähtävissä myös maanantain aikana.

Vuonna 2007 perustettu hard rockia työstävä Santa Cruz julkaisi ensimmäisen albuminsa Screaming for Adrenaline vuonna 2013 ja bändin omaa nimeä kantava, virallisen albumilistan kolmossijalle noussut kakkoslevy ilmestyi tänä keväänä. Yhtye on herättänyt myös paljon huomiota Suomen rajojen ulkopuolella kiertänyt useaan otteeseen mm. Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Nova Stage

Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäsen isännöimä Nova Stage on Radio Novan muutama vuosi sitten toimintansa käynnistänyt keikkastudio. Tänä aikana Nova Stage on tarjonnut lähes 200 livekeikkaa kotimaisilta ja ulkomaisilta huippuartisteilta keräten YouTubessa yli 10 miljoonaa näyttöä.

Vuoden 2014 Radio Gaalassa kunniamaininnan saanut Nova Stage kasvattaa jatkuvasti yleisöä tarjoten ainutlaatuisia live-elämyksiä radion lisäksi myös verkossa ja mobiilissa. Pääset katsomaan Nova Stage -livetaltiointeja Novan Youtube-kanavalta, nettisivulta, sekä Katsomo.fi-sivustolta.

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat