Paleface Amerikan kiertueelle jenkkiräppärin kanssa – katso duon video

27.10.2015 20:05 -

Suomalaiset räppärit harvemmin tunkeutuvat yhdysvaltojen markkinoille. Paleface yrittää nyt kuitenkin sitä yhteistyössä jenkkiräppäri Matren kanssa. Parivaljakko on tehnyt yhteistyötä vuodesta 2013 alkaen.

Rajoja rikkonut ja poikkeuksellisen monipuolinen rap-artisti Paleface on ensimmäisenä jenkkimarkkinaponnistuksenaan tehnyt Mars Today -kappaleen yhteistyössä losangelesilaisen räppäri Matren ja tansanialaisen laulajan Ashimban kanssa.

Kappale on vuonna 2013 ilmestyneeltä Palefacen ja Matren Food For The Gods -levyltä, mutta sen tuottaja Sonjay Beats miksasi biisin uuteen kuosiin. Helsinkiläinen Vesa Rahkola on ohjannut kappaleelle voimakkaan tarinallisen videon. Video sai ensiesityksensa URB Magazinen-sivuilla.

Julkaistuaan levynsä vuonna 2013 Paleface ja Matre ovat keikkailleet ja äänittäneet Euroopassa ja Itä-Afrikassa, nyt määränpää on Yhdysvallat.

Mars Today on myös Matren helmikuussa 2016 julkaistavan albumin ensimmäinen single. Albumia seuraa Paleface & Matre -yhteiskiertue Yhdysvalloissa.

Kilpailut

Uusimmat