Harri Nykäsen läheiset suhteet rosvoihin – lunasti vaimon sydänlääkkeet ja kuolleen tyttären uurnan

01.10.2015 11:31 -

Toimiessaan rikostoimittajana Harri Nykäselle muodostui vaikuttava verkosto rikollisiin. Vuosikymmeniä kestäneet suhteet eivät jääneet pelkästään hyötysuhteiksi, vaan joululahjan viemisestä vankilaan tuli osa rutiineita.

Harri Nykäsen muistelmateos Likainen Harri – 20 vuotta Erkon renkinä julkaistiin tällä viikolla. Teos käy läpi Nykäsen työtä rikostoimittajana, esitellen monien kohu-uutisten taustoja ja hänen suhteitaan virkavaltaan sekä alamaailmaan.

– Suhteet saattoivat olla niinkin läheisiä, että saatoin maksaa sähkölaskun tai kun rosvo oli vankilassa, niin saatoin käydä lunastamassa vaimon sydänlääkkeet apteekista. Tai kun rikollinen oli yrittänyt itsemurhaa, niin hain sairaalasta ja vein kotiin, Nykänen muistelee.

Hän toteaa, että joululahjan vieminen vankilaan ei ollut mitenkään poikkeavaa. Toimittajana hän toivoi avusta vastapalveluksia, mutta teot eivät perustuneet pelkästään toiveeseen saada vinkkejä.

– Eihän tuo pelkkää hyötymistä voi olla, kyllähän kaikki ovat ihmisiä. Rosvoillakin on hätä siinä missä muillakin ja he tarvitsevat apua. Samalla tavalla he tuntevat kiitollisuutta, jos heitä jeesaa.

Alun perin vinkkipalkkioista kaveruudeksi syventyneiden luottamussuhteiden lisäksi Nykänen kohtasi uransa aikana myös paljon vedätysyrityksiä alamaailman taholta. Vaikka inhimillinen puoli ei painunut pimentoon, oppi Nykänen kuitenkin hyvin epäluuloiseksi.

– Eräs rikollinen otti yhteyttä, että hänen tyttärensä on kuollut ja voisinko käydä lunastamassa Monoselta tuhkakirstun, kun sossu ei pystynyt maksamaan sitä. Hautajaiset olisivat lauantaina ja hänellä ei ollut rahaa.

Nykänen kävi lunastamassa uurnan ja maksoi omastaan lisää, jotta tyttärelle saatiin vähän kauniimpi uurna.

– Niin epäluuloiseksi olin tullut, että kun lähdin, sanoin Monosen myyjälle, että jos joku tulee ja yrittää ottaa rahat pois ja sanoo, ettei tarvitsekaan uurnaa ja antakaa rahat, niin ei saa antaa. Ajattelin, että joku tekee bisnestä hautajaisilla. Mutta nämä olivat ihan oikeat hautajaiset.

Nykyään vapaana kirjailijana toimiva Harri Nykänen toimi Helsingin Sanomien rikostoimittajana vuoteen 2001 asti. Hän oli Antero Mertarannan haastattelussa 30.9 Novan 7 Oikein -ohjelmassa. Kuuntele haastattelu.

Kilpailut

Uusimmat