Yksinhuoltaja Ulla Fallström saa lisätuloja aikuisten värityskirjasta: Haaveilen ulkomaanreissusta lasteni kanssa

30.09.2015 18:37 -

Mielen kätketyt aarteet -värityskirjan piirtäjä Ulla Fallström on kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, joka ei ole koskaan voinut viedä perhettään ulkomaanmatkalle. Fallströmin toive on lisätienestien avulla viedä koko perhe ensimmäistä kertaa ulkomaille. 

Novan arkirallissa Sari Seppälän vieraana käynyt Ulla Fallström kuvittaa aikuisten värityskirjoja. Ensimmäinen teos Mielen kätketyt aarteet on nyt julkaistu. Zentangle-kuvien piirtäjä hänestä tuli vähän vahingossa.

– Näin YouTubessa videon miten mandala-kuvioita tehdään ja halusin kokeilla. Koin siinä jonkinasteisen herätyksen. Aina kun piirsin, rentouduin. Kaverit ehdottivat minulle kirjan tekemistä ja lähetinkin kuviani kustantamoihin, Fallström kertoo. 

//

Värittäisitkö? Ulla Fallström Arkirallissa juuri nyt! Kuuntele miten opettajasta tuli vahingossa värityskirjailija.

Posted by Radio Nova on 29. syyskuuta 2015

Sopimus syntyi ja nyt tilauksessa on jo toinen värityskirja joulun markkinoille.

Fallströmiä kuultiin edellisen kerran Novalla keväällä, jolloin Arkirallissa kuultiin juttu lapsiperheköyhyydestä. Fallströmillä on kolme lasta ja bruttotuloja alle 2 000 euroa kuukaudessa. Perheessä jokainen vaatekin on investointi eikä kesäisin päästä aina edes Linnanmäelle. Ulkomaanmatkoja poppoo ei ole tehnyt koskaan. Taloudellisesti tilanne ei ole vielä muuttunut, mutta kirjan myynnistä riippuen Fallströmin suunnitelmissa on ensimmäinen ulkomaanmatka perheen kesken.

– Se on sellainen haave, Fallström toteaa.

//

"Minulla oli tarve ilmaista sisälläni pyöriviä sanattomia tarinoita. Saan rauhoittumisen kokemuksen, kun otan paperin ja...

Posted by Radio Nova on 29. syyskuuta 2015

Kuuntele koko haastattelu alta!

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat