Suomalaisyhtye sai oman päivän Coloradon osavaltiossa

23.09.2015 09:07 -

Coloradon kuvernööri John Hickenlooper julisti maanantain 21.9. Steve'n'Seagulls - päiväksi Coloradon osavaltiossa.

Kuvernööri halusi näin kunnioittaa suomalaisbändin ainutlaatuista musiikkityyliä, joka on noussut suureen suosioon myös Coloradossa. Bändille luovutettiin kunniakirja Denverissä maanantaina.

Parhaillaan Yhdysvaltojen-kiertueella oleva Steve'n'Seagulls esiintyi maanantaina bändin kunniaksi järjestetyssä tapahtumassa Denverin parlamenttitalolla. Illalla vuorossa oli kiertueeseen kuuluva klubikeikka. Yhdysvaltojen-kiertue jatkuu syyskuun loppuun, minkä jälkeen bändi heittää kaksi keikkaa Venäjällä ennen suuntaamistaan Euroopan-kiertueelle. Euroopassa Steve'n'Seagulls kiertää koko lokakuun ja suomalaislavoille bändi nousee taas marraskuussa.

Keväällä 2015 debyyttilevynsä Farm Machine julkaissut Steve'n'Seagulls on noussut maailmanmaineeseen metallimusiikin klassikkobiiseistä tekemillään bluegrass-versioilla. Bändin videoita on katsottu youtubessa jo yli 24 miljoonaa kertaa.

Kilpailut

Uusimmat