Kehuttu Narcos-sarja avaa Pablo Escobarin elämää: Näin absurdia huumeparonin varakkuus todella oli

22.09.2015 21:32 -

Kolumbialainen huumeiden salakuljettaja Pablo Escobar oli maailman rikkaimpia ihmisiä 80–90-lukujen vaihteessa. Miehen käänteistä kertoo Netflixin kehutuimpiin sarjoihin lukeutuva Narcos, mutta huumepomon mieletön elämä ei käsikirjoituksissa lisämausteita kaipaa. 

Business Insider -sivusto listasi 10 faktaa, jotka todistavat Pablo Escobarin omaisuuden absurdiutta. Miehestä kertovaa Narcos -sarjaa varten käsikirjoitusta ei hirveästi tarvinnut värittää, sen verran ihmeellinen huumeparonin varakkuus oli oikeastikin.

1. 1980-luvun puolivälissä Escobarin kartelli tuotti arviolta 420 miljoonaa dollaria viikossa, eli noin 22 miljardia dollaria vuodessa.

2. Escobar pääsi Forbesin kansainvälisten miljardöörien listalle peräti seitsemän vuotta putkeen vuosina 1987–1993. Vuonna 1989 hän oli maailman seitsemänneksi rikkain mies.

3. 1980-luvun loppuun mennessä hän toimitti 80% kaikesta maailman kokaiinista.

4. Hän salakuljetti päivittäin 15 tonnia kokaiinia Yhdysvaltoihin. Journalisti Ioan Grillon mukaan kartelli salakuljetti huumeita Kolumbiasta suoraan Floridan rannikolle.

5. Neljä viidestä amerikkalaisesta kokaiininkäyttäjästä siis veti nokkaansa ”El Patronin” toimittamaa huumetta.  

6. Kokaiinikuningas menetti joka kuukausi 2,1 miljardia dollaria. Hän ei ehtinyt pestä käteistä tarpeeksi nopeasti ja joutui jemmaamaan omaisuuksiaan ympäri Kolumbiaa. Hänen rahojaan piilotettiin varastoihin, seinien sisälle ja ympäri maaseutua. Joka vuosi muun muassa rotat ja vesivahingot tuhosivat jopa 10 prosenttia miehen tuloista.

7. Escobarin setelinippuja varten kului kumilenkkejä 2 500 dollarin edestä kuukausittain.

8. Hän sytytti käteistä kahden miljoonan edessä tuleen, koska hänen tyttärelleen tuli kylmä. Escobarin pojan mukaan perhe oli karkumatkalla ja piilossa vuoristossa, kun Manuela-tytär alkoi vaikuttaa hypotermiselta. Pitääkseen perheensä lämpimänä, hän tuikkasi kahden miljoonan dollarin edestä seteleitä tuleen.

9. Kolumbialaiset kutsuivat häntä Robin Hoodiksi, sillä hän antoi köyhille käteistä ja rakensi majoituspaikkoja kodittomille, 70 yhteistä jalkapallokenttää ja eläintarhan.

10. Hän sopi Kolumbian valtion kanssa vangitsemisestaan ja rakennutti itselleen luksusvankila ”La Catedralin” vuonna 1991. Vankilassa oli muun muassa jalkapallokenttä ja grillauspatio. Hän myös jatkoi bisneksiään vankilasta käsin.

Vuonna 1949 syntynyt Escobar kuoli tulitaistelussa poliisin erikoisjoukkojen kanssa vuonna 1993. Hänet oltiin vuotta aiemmin siirretty karumpaan vankilaan, josta hän karkasi.

Kuva: Shutterstock

(Nova, Business Insider)

Kilpailut

Uusimmat