Robin Elämä lapselle -konsertista: Minulle on tärkeää olla tuollaisessa mukana

16.09.2015 13:08 -

Robin on yksi lukuisista kotimaisista tähdistä, joita nähdään Hartwall Areenalla tänään 16.9. Robin nähdään konsertin aikana lavalla ainakin kahdesti.

Robin kertoo Novan Aamun haastattelussa, että hän esittää Elämä lapselle -konsertissa ainakin uusimman singlensä Yö kuuluu meille sekä Elastisen kanssa Vahva-kappaleen.

– Ihan älyttömän siistit artistit ovat taas mukana, Robin sanoo.

Robinin mukaan hyväntekeväisyyskonsertit ovat siinäkin mielessä mukavia, että artisti pääsevät myös tapaamaan toisiaan.

– Kaikki kokoontuvat samaan paikkaan. Minulle on tärkeää olla niissä mukana. Niistä tulee itsellenikin todella hyvä mieli, kun saa auttaa. 

Lue myös: 

Robinin Yö kuuluu meille -musiikkivideo on täällä – katso

Robinin uudella albumilla mukana tähtiä Vesku Loirista Kasmiriin: 90 prosenttia pyydetyistä pääsi mukaan

Elämä Lapselle -konsertti tänään Hartwall Areenalla – lavalla kotimaiset huipputähdet

 

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat