Diandra versioi Pave Maijasen klassikkokappaleen Pidä huolta

14.09.2015 18:25 -

Diandra esittää 9.10. ensi-iltansa saavan Onnelin ja Annelin talvi –elokuvan tunnuskappaleen Pidä huolta.

Pidä huolta on uusversio Pave Maijasen klassikkohitistä vuodelta 1981. Kappaleen uudelleensovituksesta vastaavat Mats Takila, OP Vuorinen ja Diandra. Sinkkuun julkaistaan 18.9. Tuukka Temosen ohjaama musiikkivideo.

– Onneli ja Anneli –kirjat olivat ihan parasta lapsuuden lukuantia! Olin tosi ilahtunut, kun elokuvan tuotantoryhmä pyysi juuri minua mukaan tunnusbiisiä laulamaan. Pidä huolta –biisi on tietysti myös tuttu hitti, jota oli erittäin jännittävää päästä sovittamaan uudelleen tuottajieni kanssa. Olen esittänyt sitä nyt pari kertaa keikoilla jo ja tuntuu toimivan tosi hyvin, kun yleisö tykkää laulaa mukana. Mielestäni se sopii leffan teemaan tosi hienosti.

Katso Pidä huolta musavideon teaser:  

 

Lokakuun 9. päivä ensi-iltansa elokuvateattereissa saava Onnelin ja Annelin talvi –elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen samannimiseen kirjaan, joka on järjestyksessä toinen neljästä Onneli ja Anneli -kirjasta. Onnelin ja Annelin talvi -elokuva on jatkoa Onneli ja Anneli –elokuvalle, joka keräsi lähes 180 000 katsojaa elokuvateattereissa vuonna 2014 ja on palkittu Chicagon kansainvälisillä lastenelokuvafestivaaleilla parhaana pitkänä lastenelokuvana.

Diandra on valmistellut joululevyä kesän ja syksyn keikkojen lomassa. Vielä nimeämätön joulualbumi julkaistaan 6.11.

Kilpailut

Uusimmat