Montako kissanpentua tarvittiin Harry Potterin kuvauksiin? Lue uskomattomat leffafaktat

08.09.2015 12:20 -

Kahdeksan Harry Potter -elokuva tekemiseen tarvittiin vähän muutakin kuin taikasauvojen heilautuksia.

Warner Brother’s Harry Potter Studio -kierroksen opastuksessa listataan 31 taianomaista faktaa elokuvien tekemisestä. Tässä niistä muutama poiminta.

Grafiikkaosasto kirjoitti käsin tuhansia kirjeitä. Myöhemmin kuitenkin huomattiin, että ne olivat liian painavia elokuvissa kirjeitä kantaville pöllöille. Kirjeet piti kirjoittaa uudelleen. Pöllöjä piti lisäksi kouluttaa kuusi kuukautta, jotta he oppivat kantamaan kirjeitä.

Irvetan, velhomaailman pankin ovet toimivat oikeasti. Bellatrixin holvin ovea tehtiin kolme kuukautta.

Viistokuja-ostoskadun näyteikkunoiden tavaroita oli yli 20 000, ja kaikki käsintehtyjä.

Monet Tylypahkan taulujen muotokuvat olivat tehty kuvaustiimin jäsenistä. Ohjaaja Chris Columbus ei halunnut omaa kuvaansa seinille, mutta hänelle tehtiin kuitenkin yllätykseksi oma.

Hagridille tehtiin kaksi mökkiä, toinen jättikokoinen, jotta näyttelijät näyttäisivät pieniltä ja toinen normaalikokoinen, jotta Hagridin näyttelijä näyttäisi isommalta.

Kahdeksaa elokuvaa varten rakennettiin lähes 600 erilaista lavastetta.

Taikajuomien luokkahuoneesta löytyy yli 1 000 pulloa, jokaisessa niistä on pieni etikettikirjoitus. Juodut taikajuomat olivat todellisuudessa keittoja, esimerkiksi porkkanakeittoa ja korianterikeittoa.

Dolores Pimennon seinillä olevia kissatauluja varten hankittiin yli 40 kissanpentua. Kun kuvaukset olivat ohi, kaikki kissat saivat adoptiokodin.

Tylypahkan pienoismallia tehtiin seitsemän kuukautta 40 ihmisen voimin.

Lähde: Warner Brother’s Harry Potter Studio -kierroksen opastus

 

Kilpailut

Uusimmat