Markkinointi&Mainonta: Suomalaiset ostavat eniten lippuja musiikkitapahtumaan

31.08.2015 23:14 -

Taantumasta huolimatta suomalaisten kiinnostus maksullisiin tapahtumiin osallistumiseenon jopa hieman noussut, selviää Lippupalvelun GMI Interactivella teettämästä kyselytutkimuksesta.

Online-kyselyyn vastanneista 78 prosenttia oli käynyt tapahtumassa ainakin kerran kuluvan vuoden aikana, kun viime vuonna vastaava luku oli 76 prosenttia, uutisoi Markkinoinnin&Mainonnan verkkosivusto www.marmai.fi. 

Uutinen pohjaa Lippupalvelun GMI Interactivella teettämään  kyselytutkimukseen, joka tehtuun helmi-maaliskuussa 2015. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 1 300 henkilöä, joista reilu 1 000 vähintään kerran tapahtumassa käynyttä osallistui lisäksi erilliseen paneeliin.

Eniten väkeä Suomessa veti Hämeenlinnassa järjestetty AC/DC:N konsertti heinäkuussa tutkimuksen toteutusajankohtaan mennessä. Australialaiset näki Kantolan tapahtumapuistossa peräti 55 000 ihmistä.

Musiikkitapahtumien jälkeen eniten lippuja ostettiin kulttuuritapahtumiin, joihin lukeutuivat esimerkiksi teatteriesitykset ja urheilutapahtumat, ja näiden jälkeen sijoittuivat koko perheen tapahtumat.

Kilpailut

Uusimmat