Poets of the Fallilta uusi single — katso video

17.08.2015 15:05 -

Poets Of The Fallin uudella Choice Millionaire -videolla esitellään myös yhtyeen oma koru. 

Kansainvälistä suosiota saavuttanut suomalaisyhtye Poets of the Fall julkaisee kolmannen Choice Millionaire -singlen listaykkösalbumiltaan Jealous Gods. Kappaleeseen kuvatussa videossa esitellään myös bändin yhdessä Kultajousen kanssa suunnittelema Hopecatcher-koru.

—Videossa koru edustaa pientä palaa rinnakkaista todellisuutta, joka herättää ajattelemaan mahdollisuutta paremmasta. Lisäksi sulat ja perinteiset intiaanien dreamcatcherit, joita fanit ovat tuoneet lahjoiksi keikoille, ovat olleet toistuva teema jo noin vuoden kestäneellä Jealous Gods -kiertueella, joten Hopecatcher istui sulanmuotoisen korun nimeksi kuin itsestään. Koru on kuin symbolinen avain toiseen maailmaan, kertoo Poets of the Fallin laulaja Marko Saaresto.

Videon on ohjannut Saku Perintö.

Kansainväliset kiertueet pitävät yhtyettä kiireisenä tulevanakin syksynä, mutta nähdään yhtye Suomessakin:

pe 21.8. Helsinki, Silja Serenade

pe 25.9. Vantaa, Tulisuudelma

pe 2.10. Joensuu, Kerubi

la 3.10. Kuopio, Henry’s Pub

la 10.10. Lappeenranta, Amarillo

pe 16.10. Helsinki, Pressa

la 24.10. Turku, Night Club Kooma

la 31.10. Eura, Osmantupa

to 3.12. Turku, Baltic Princess

la 5.12. Lahti, Finlandia-klubi

pe 11.12. Pori, Bar Kino

la 12.12. Helsinki, Virgin Oil

(Poets Of The Fall/ Nova)

Kilpailut

Uusimmat